Myran kasvoille lehahti puna, aivan kuin pehmeät valkoiset pilvet olivat lehahtaneet rusottaviksi auringon noustessa. Mutta hän kohtasi arkailematta Jimin silmien leimua.
"Milloin vain tahdot, Jim", vastasi hän vienosti.
"Niin pian kuin mahdollista siis", sanoi Jim Airth kiihkeästi.
Myra veti pois kätensä ja nousi pari askelta ylemmäksi. Sitten hän kääntyi, kumartui alas ja kuiskasi:
"Miksi?"
"Siksi", vastasi Jim Airth, "etten tiedä kuinka voin sietää päivää tai tuntia tai minuuttiakaan, jolloin emme voi olla yhdessä."
"Ah, onko sinullakin sellainen tunne?" kuiskasi Myra.
"Sinullakin?" huusi Jim Airth. "Onko sinullakin — Myra! Tule takaisin!"
Mutta lady Ingleby pakeni ylös portaita kuin jänis. Hän ei ollut juossut niin kovaa sittenkun kymmenvuotiaana lapsena. Jim Airth kuuli hänen onnellisen naurunsa ja sitten oven sulkeutumisen.
Silloin hän aukaisi valtaoven salvan ja astuttuaan ulos seisoi päivänpaisteessa polulla, jota myöten hän oli nähnyt satuprinsessansa tulevan.