"Oi, mutta eivät kaikki voisi kohdata sinua", sanoi Myra; ja katse, jonka Jim Airth sai noista suloisista silmistä, korvasi täysin määrin vastaväitteen epämääräisyyden.
Niinmuodoin he tulivat päätökseen viettää viikon ajan tätä vapaata, kahlehtimatonta elämää, ennenkuin palaisivat siihen maailmaan, jonka keskuudessa heidät tunnettiin; ja Jim Airth lupasi tulla tapaamaan Myraa hänen omassa kodissaan, ennen sen lopullisen askeleen ottamista, joka tekisi heidät kokonaan toistensa omiksi.
Sitten tekivät he iloisia kävelyretkiä pitkin kallioita raittiissa tuulessa ja päivänpaisteessa; ja Jimin käsivarresta kiinni pidellen Myra kurkisti ylhäältä kallion töyräältä heidän pengermälleen.
He kävivät Hevosenkenkä-poukamassa matalan veden aikana, ja Jim Airth kulutti tuntikausia kovertaakseen hät'hätää laaditut pykälät oikeiksi askeliksi, niin että pengermälle tuli johtamaan portaat, joita myöten vastedes vuoksiveden mahdollisesti yllättämät ihmiset voisivat kiivetä turvaan. Myra istui rannalla ja katseli hänen työtään, katse valoisana herkistä muistoista; mutta hän kieltäytyi jyrkästi kiipeämästä uudelleen ylös.
"Ei, Jim", sanoi hän; "ei ennenkuin tulemme tänne lempiviikoiksemme. Sitten, jos tahdot, voit viedä vaimosi mukanasi sille paikalle, missä vietimme nuo ihmeelliset tunnit. Mutta ei nyt."
Jim, joka odotti saavansa aina pitää oman päänsä, jollei hänelle näytetty mustaa valkoisella toisenlaisen menettelytavan paremmuuden todistukseksi, oli ryhtymäisillään väittelemään ja inttämään vastaan, kun hän huomasi kyyneleitä Myran silmäripsissä ja värinää hänen suloisilla, hymyilevillä huulillaan, ja hän antoi heti myöten enempää kyselemättä.
He vuokrasivat teltan ja pystyttivät sen rannalle kylän ulkopuolelle, Myra sähkötti itselleen uimapuvun ja Jim meni veteen alusvaatteissaan ja koetti opettaa häntä uimaan kannattaen häntä leuan alta ja lukien: "Yks, kaks! Yks, kaks!" paljon kovemmalla äänellä kuin sitä oli koskaan ennen Myralle luettu. Suuren loiskinan ja naurun keskellä Myra sitten suoritti kymmenkyynäräisen uintimatkansa.
Amelia Murgatroydin mielestä se oli loukkaavaa; niin, enemmän kuin loukkaavaa — se oli pahennusta herättävää! Hän joutui paikalla vuoteen omaksi, odottaen että Eliza ja Susanna seuraisivat hänen esimerkkiään — ainakin hengessä, jollei kirjaimellisesti. Mutta Amelian henkilökohtaisesta valvonnasta vapautuneena romanttinen pikku Susanna johdatti Elizan harhaan, ja molemmat etsivät salaista ja pelokasta nautintoa seuraamalla minkä voivat tuon parin "pyrintöjä", joka oli rohkeasti muuttanut proosallisen cornwallilais-majatalon jännityksen ja romantiikan maaksi.
Siitä hetkestä lähtien, jolloin Myra heidän seikkailunsa jälkeisenä aamuna viisi minuuttia yli yhdeksän oli tullut kahvihuoneeseen keltaisia ruusuja valkoisen pukunsa vyössä, lausuen: "Rakas Jim, olenko antanut sinun odottaa? Eihän kahvi vain liene jäähtynyt?" — oli koko elämä muuttanut muotoaan Susanna-neidin silmissä. Äkkiä kääntyen hän oli nähnyt katseen, jonka Jim Airth loi tuohon viehättävään naiseen, joka istui häntä vastapäätä hänen siihen saakka yksinäisen pöytänsä ääreen ja yhä hymyllä vastaten hänen katseeseensa kohotti kahvipannua.
Amelian ankara kuiskaus oli palauttanut hänet järkiinsä ja ehkäissyt enemmät taakse-vilkumiset, mutta hän oli kuullut Myran sanovan: "Unhotin sokerin kupistasi, Jim. Yksikö vai kaksi palaa?" ja Jim Airthin vastaavan: "Kuten tavallisesti, kiitos, kultaseni", tietämättä että hän, iskien lystikkäästi silmää sokeripihdit koholla odottavalle Myralle, asetti kirjekuoren kuppinsa päälle merkiksi, että "kuten tavallisesti" merkitsi "ei ollenkaan sokeria!"