Myöhemmin, kohdatessaan lady Inglebyn eräänä päivänä yksinään käytävässä, Susanna-neiti rohkaistui tekemään kaksi kiireistä kysymystä.
"Oi, sanokaa minulle, kultaseni! Onko ihan todella totta että te menette naimisiin herra Airthin kanssa? Ja oletteko tuntenut hänet kauan?"
Ja luoden hymyilevän katseen Susannan levottomiin, pyöreihin kasvoihin Myra vastasi: "Niin, neiti Susanna, tosiasia on, että Jim Airth menee naimisiin minun kanssani. Enkä voi selittää kuinka kauan olen hänet tuntenut. Minusta tuntuu kuin olisin tuntenut hänet koko ikäni."
"Ah", kuiskasi Susanna-neiti viekkaasti hymyillen oman tarkkanäköisyytensä tiedossa. "Eliza ja minä olimmekin varmat siitä että välillänne oli vain pieni riitaantuminen."
Tämä huomautus jäi lady Inglebylle kerrassaan käsittämättömäksi: ja vasta sitten kun hän oli kertonut sen Jimille ja tämä oli nauranut täyttä kurkkua ja nimittänyt häntä häikäilemättömäksi teeskentelijäksi, selvisi hänelle että "riitaantumisen" otaksuttiin olleen vaikuttamassa koko sen ajan, jolloin hän ja Jim Airth olivat istuneet eri pöydissä osottamatta mitään tuttavuuden merkkejä.
Siitä huolimatta hän hymyili ystävällisesti Susannan viekkaille, nyökyttäville kasvoille. Sitten hän omassa suuressa onnessaan kietoi pienen vanhan neidin kauniitten käsivarsiensa syleilyyn ja suuteli häntä.
Susanna-neiti ei ikinä unhottanut tuota syleilyä. Se heijasti hänelle aavistuksen siitä, miltä tuntui olla Jim Airthin rakastama. Ja sen jälkeen, milloin vain Amelia-neiti katsoi soveliaaksi käyttää laatusanoja sellaisia kuin "säädytöntä", "epäiltävää" tai "suurimmassa määrin sopimatonta", kääri Susanna-neiti urheasti kokoon kudelmansa ja poistui huoneesta.
Siten kuluivat nuo kultaiset päivät, ja Jim Airthille tuli kirje lady Inglebyn sihteeriltä. Hänen armonsa oli tällä haavaa poissa kotoa, mutta palaisi Shenstoneen seuraavana maanantaina ja ottaisi mielihyvällä hänet vastaan tiistaina iltapäivällä. Kello kaksi Charing Crossin asemalta lähtevää pikajunaa oltaisiin vastassa Shenstonen asemalla, jollei hän kirjeellisesti esittäisi toista.
"No, sepä on hyvin kohteliasta", sanoi Jim Myralle ojentaessaan hänelle kirjeen; "ja kuinka hyvin se sopii suunnitelmiimme. Olimme jo päättäneet molemmat matkustaa kaupunkiin maanantaina ja sinä edelleen Shenstoneen. Siten minä voin tulla tuossa kahden junassa tiistaina, suoriutua käynnistäni lady Inglebyn luona niin nopeaan kuin mahdollista ja lentää sitten tyttöni luo Puistomajaan. Kunpa hän vain ei ottaisi tarjotakseen minulle teetä!"
"Kumpi 'hän'?" kysyi Myra hymyillen. "Minä ainakin aion tarjota sinulle teetä."