pelkästä onnen ylenpalttisuudesta.
Mutta tänään oli viimeinen ilta. Ero oli edessä. Oli ollut kireitä hetkiä jo lehtimajassa.
Jimin siniset silmät kapinoivat. Hän seisoi pidellen Myran käsiä rintaansa vasten, kuten hän oli tehnyt Hevosenkenkä-poukamassa, kun aallot huuhtelivat heidän jalkojaan ja hän oli huutanut: "Teidän täytyy kiivetä!"
"Siis huomenillalla", sanoi hän, "sinä olet Puistomajassa Shenstonessa ja minä klubissani kaupungissa. Tiedätkö kuinka kovaa on olla poissa luotasi yksi tuntikaan? Käsitätkö että jollet sinä olisi ollut niin itsepäinen, ei meidän olisi koskaan tarvinnut ollenkaan erota? Me olisimme voineet lähteä pois täältä yhdessä, miehenä ja vaimona. Jos sinä olisit todella minusta välittänyt, et olisi halunnut odottaa."
Myra hymyili hänen vihastuneelle katseellensa.
"Jim", kuiskasi hän, "on hirveän tuhmaa sanoa: 'Jos olisit todella minusta välittänyt', kun sinä kerran tiedät täysin hyvin, että minä välitän sinusta enemmän kuin yksikään nainen maailmassa on koskaan välittänyt yhdestäkään miehestä tätä ennen! Ja minä vakuutan sinulle, Jim, ettemme olisi voineet mennä pätevästi naimisiin täällä — ja ajattele kuinka kamalaa olisi rakastaa toisiaan niin paljon kuin me rakastamme ja sitten huomatakin ettemme ole lainvoimaisesti naimisissa; ja kun tulet kotiini ja viet minut mukaasi sieltä, olet myöntävä, — niin todella myöntävä — minun olleen oikeassa. Olet pyytävä nöyrästi anteeksi että olet niin usein sanonut: 'joutavia' — Jim — rakkain! Katso kelloa! Minun täytyy mennä. Amelia Murgatroyd parka väsyy niin kovin kuunnellessaan meitä. Hän jättää aina ovensa pikkuisen raolleen. Niin tekee Susanna-neitikin. He ovat kaikki ottaneet tavakseen nukkua ovet raollaan. Luulen että Susanna seisoo raotetun ovensa ääressä pimeässä, toivoen nähdä sinun kulkevan ohi… Ei, älä sano niin häijyjä sanoja. He ovat herttaisia kaikki kolme, ja me tulemme hirveästi kaipaamaan heitä huomenna. Oi, Jim — minulle johtui juuri mieleen loistava aate! Minä pyydän heitä morsiusneideikseni! Etkö voi nähdä heidän seuraavan minua kirkon kuorikäytävää pitkin? Se olisi vielä pahempaa kuin herttuattaren esiintyminen Janen luovuttajana. Ah, etkö ole kuullut sitä juttua? Minä kerron sen sinulle joskus. Jim, sano pian 'hyvää yötä' ja päästä minut menemään."
"Kerran", sanoi Jim Airth pusertaen tiukemmin hänen ranteitaan — "kerran, Myra, me emme sanoneet 'hyvää-yötä' emmekä 'hyvää-huomenta'."
"Jim, rakas!" sanoi Myra hellästi. "Sinä yönä sanoit sinä minulle, ennenkuin nukuin: 'Me emme ole yksin. Jumala on täällä.' Ja sitten sinä luit osan 139:stä psalmista. Ja Jim — minä ajattelin että sinä olit paras ja voimakkain mies mitä koskaan olin tuntenut; ja minä tunsin että koko elämäni ajan tulisin luottamaan sinuun niinkuin luotin Jumalaani."
Jim Airth päästi irti kädet, joita hän oli pidellyt niin tiukasti, ja suuteli niitä hyvin hellästi. "Hyvää yötä, sydänkäpyni", sanoi hän, "ja Jumala siunatkoon sinua!" Sitten hän kääntyi marmoripöytään päin.
Myra juoksi joutuin ylös portaita ja sulki ovensa.