Jim Airth siirtyi pyökkien alle ja seisoi hänen edessään. Ja vielä silloinkin päivänvarjo kätki lady Inglebyn kasvot.
Mutta Jim Airth ei joutunut koskaan ymmälle tietäessään olevansa varmalla pohjalla. "Lady Ingleby", lausui hän vakavan kaavamaisesti, "minun käskettiin…"
Silloin päivänvarjo viskautui syrjään, ja Jim Airth huomasi katsovansa suoraan Myran suloisiin, nauraviin silmiin.
Nähdessään Jim Airthin kasvojen virallisen vakavan näön vaihtuvan hurmaantuneeksi ihastukseksi sai Myra runsaan korvauksen liikkumatta-istumisen ponnistuksistaan. Jim Airth heittäytyi hänen eteensä poikamaisen vallattomasti ja kietoi sekä Myran että hänen tuolinsa pitkien käsivarsiensa syleilyyn.
"Oi, sydänkäpyni!" sanoi hän kumartaen kasvonsa Myran kasvojen ylitse, sinisien silmiensä säihkyessä ihastuksesta.
"Oi, Myra, mitä vuosisatoja onkaan kulunut sitten eilispäivän! Kuinka olen sinua ikävöinyt! Melkein toivoin että olisit sittenkin tullut asemalle. Kuinka vastenmielistä minusta oli tuhlata näin paljon aikaa tuon vanhan lady Inglebyn luona käymiseen. Myra, onko aika sinusta tuntunut pitkältä? Käsitätkö, rakas tyttöni, ettei näin voi jatkua kauemmin; että meidän on mahdotonta elää vielä toiset neljäkolmatta tuntia erossa toisistamme? Mutta voi, sinua kiusottelijaa! Minä riennän tulisen kärsimättömänä jokaisen tuhlatun hetken takia, ja sinä istut täällä tämän puun alla kätkien kasvojasi ja ollen olevinasi lady Ingleby! Tuo hämmästynyt ja hämmästyttävä vanha kulmakarva-olio osotti todella sinua minulle lady Inglebynä lähettäessään minut toivioretkelleni. Herranterttu, kuinka suloiselta sinä näytät! Millaista aaltomaisen pehmeää vaatetta! Se ei sopisi kallionkiipeämiseen, mutta ruohikolla istumiseen se on parasta sorttia… En voi sille mitään! Minun täytyy!"
"Jim", sanoi Myra nauraen ja työntäen häntä pois; "mikä sinulle on tullut, sinä rakas iso poika? Sinun täytyy todellakin hillitä käytöstäsi! Me emme ole nyt kuusamamajassa. 'Tuo hämmästyttävä kulmakarva-olio' tähystää meitä hyvin todennäköisesti jostain ikkunasta ja saa todella aihetta hämmästykseensä, jos hän näkee sinun jatkavan tuohon tapaan. Jim, kuinka somalta sinä näytät kaupunkiasussasi. Olen aina pitänyt harmaista päällystakeista. Nouse ylös ja anna minun katsoa… Oh, katso tuota nurmikentän vihreää läikkää noissa tahrattomissa polvissa! Kuinka ikävää. Puitko kaiken tämän hienouden päällesi minun tähteni?"
"Tietysti en, hupakko!" sanoi Jim Airth hieroen tarmokkaasti polviaan. "Kun hinaan sinua kallioille, käytän norfolkilaisnuttuja, ja kun uitan sinua meressä, käytän liinavaatteita. Tämän katsoin soveliaaksi asuksi viralliselle vieraskäynnille lady Inglebyn luona; ja nyt, ennenkuin hänellä on ollut tilaisuutta joutua sen kunnioitustaherättävän vaikutuksen alaiseksi, olen toivottomasti turmellut housunpolveni sinun alttariasi palvoessani! Missä on lady Ingleby? Minkätähden hän ei noudata sopimuksiaan?"
"Jim", sanoi Myra luoden häneen katseen, joka oli täynnä sanomatonta rakkautta, mutta välkehti samalla liikutusta ja ihastusta; "Jim, ihailetko tätä paikkaa?"
"Tätä paikkaako?" huudahti Jim astuen askeleen taaksepäin saadakseen esteettömän näköalan järvelle ja sen takana olevaan metsään. "Se on kerrassaan täydellinen. Meillä ei ole mitään tämänmoista Skotlannissa. Kaikinpuolisessa kauneudessa ei ole mitään todellisen, vanhan, hienon, hyvinasutun englantilaisen maakartanon veroista, varsinkin kun on kysymys sellaisesta, johon sisältyy pieni järvi saarineen joutsenineen kaikkineen. Ja arvattavasti nuo metsät tuolla toisella puolella, niin kauas kuin silmä kantaa, kuuluvat Inglebyn vallasväelle — tai oikeammin lady Inglebylle. Sääli ettei heillä ole poikaa."