Silloin Myra nousi seisomaan säteilevänä ja astui Jim Airthin eteen. Auringonsäteet paistoivat pyökin lehvien lomitse ja leikkivät hänen harmaissa silmissään. Hän ei ollut milloinkaan näyttänyt niin voittamattomalta hempeässä sulossaan. Mies näki tämän kaiken, ja omistamisen riemu syttyi hänen uljailla kasvoillaan.
Myra astui hänen eteensä pannen kätensä hänen rintaansa vasten. Jim kietoi käsivartensa kevyesti hänen ympärilleen. Hän näki että Myralla oli jotain sanottavaa, ja hän odotti.
"Jim", sanoi Myra, "Jim, rakkain. On yksi nimi, jonka kantajana tahtoisin olla mieluummin kuin minkään muun. On yksi asema, jota hartaasti halajan itselleni. Sitten olisin tyytyväinen. Tahtoisin oikeuden kantaa nimeä 'Mrs Jim Airth'. Halajan yli kaiken muun olla sinun vaimosi. Mutta — ennenkuin tulen vaimoksesi — ja tapahtukoon se hyvin pian! — kunnes teet minusta 'Mrs Jim Airthin', rakkahin, olen — minä — olen lady Ingleby."
Kuudestoista luku.
SHENSTONEN PYÖKKIEN ALLA.
Jim Airthin käsivarret vaipuivat hitaasti sivuille. Hän katsoi yhä noihin onnellisiin, rakastaviin silmiin, mutta hänen omista silmistään kuoli ilo, jättäen jälelle vain kylmän sinisen teräksen. Hänen kasvonsa verkalleen vaalenivat, kovettuivat, jähmettyivät äänetöntä tuskaa kuvastaviin piirteisiin. Sitten hän astui askeleen taaksepäin, ja Myran kädet valahtivat alas hänen rinnaltaan.
"Sinäkö — lady Ingleby?" sopersi Jim.
Myra tuijotti häneen kuvaamattoman säikähtyneenä.
"Jim!" huusi hän, "Jim, rakkahin! Minkätähden otat sen niin pahaksesi?"
Hän siirrähti eteenpäin ja koetti tarttua Jimin käsiin.