"Vihdoin kysyin erään etevän erikoislääkärin neuvoa, joka on samalla luotettu ystävä. Hän määräsi minut virkistyslepoon. Ei sulkeutumaan neljän seinän sisälle huolineni ja kiusoineni, vaan matkustamaan kerrassaan pois yksinäni; jättämään oman henkilökohtaisuuteni ja kaiken mitä siihen kuului täydelleen taakseni; menemään seudulle, missä en ollut koskaan ennen ollut, missä en tuntisi ketään eikä kukaan tuntisi minua; oleskelemaan ulkoilmassa; syömään yksinkertaista ruokaa; nousemaan varhain, menemään varhain levolle; mutta kaikkein tärkein, kuten hän selvästi terotti, oli määräys: 'Jättäkää lady Ingleby taaksenne'."
"Seurasin hänen neuvoaan kirjaimelleen. Hän on niitä miehiä, joita ei voi olla tottelematta. Tekaistun nimen ottaminen ei tuntunut minua miellyttävän, ja siksi päätin esiintyä 'rouva O'Marana' ja luonnollisesti kirjotin vieraskirjaan hänen osotteensa yhtä hyvin kuin hänen nimensäkin."
"Oi tuota iltaa, jolloin saavuin Moorheadiin! Sinä olit aivan oikeassa, Jim. Minusta tuntui juuri siltä kuin olisin ollut onnellinen lapsi, joka astuu uuteen kauneuden ja ilon maailmaan, missä ei ole muuta kuin lupapäivää ja lepoa."
"Ja sitten — minä näin sinut! Ja — oi rakastettuni! — minä melkein luulen että heti ensi hetkestä sieluni lensi sinun luoksesi kuin ainakin epäämättömän vertaisensa luokse! Sinun elinvoimasi tuli minulle tarmon lähteeksi; sinun voimakkuutesi täytti ja tuki minussa kaikkea, mikä oli ollut heikkoa ja horjuvaa. Olin sinulle velkaa jo paljosta, ennenkuin olimme todenteolla puhuneet toisillemme. Myöhemmin tulin olemaan sinulle velkaa itse elämästäni ja rakkaudestani ja kaikesta — kaikesta, Jim!"
Myra pysähtyi hilliten äänettömästi liikutuksensa. Sitten hän eteenpäin kumartuen painoi huulensa Jimin karkealle tukalle. Tuulenhenkäys ei olisi tehnyt sen näkymättömämpää vaikutusta.
"Kun ensin sain kuulla sinun tulleen sodasta, kun käsitin että olet varmaankin tuntenut Mikaelin, ylistin tohtorin viisautta siinä että hän oli saanut minut luopumaan omasta nimestäni. Murgatroyditkin olisivat heti tunteneet sen, eikä minulla olisi ollut mitään rauhaa. Nyt tuli Amelia Murgatroyd vain sattumalta puhuneeksi seurusteluhuoneessa 'suloisesta lady Ingleby-raukasta', antaen meidän ymmärtää hänen olevan läheisesti tuttu hänen kanssaan. Ja sitten — oi, Jim! — kun tulin tuntemaan 'maailmanrannan cowboyni', kun hän kertoi minulle vihaavansa arvonimiä ja kaikkea niihin kuuluvaa, silloin minä todella siunasin hetkeä, jolloin olin merkinnyt itseni vieraskirjaan yksinkertaisesti 'rouva O'Maraksi', ja päätin olla ilmaisematta hänelle arvonimeäni ennenkuin vasta sitten, kun hän rakastaisi minua kyllin paljon ollakseen siitä piittaamatta tai kaipaisi minua kyllin paljon muuttaakseen minut lady Inglebystä yksinkertaiseksi mrs Jim Airthiksi — vaihtaen kotini Shenstonen linnasta minne ikinä hän haluaisi!"
"Nyt ymmärrät minkä takia tunsin etten voinut mennä pätevästi naimisiin kanssasi Cornwallissa; ja minä halusin — oliko se itsekästä? — halusin itselleni iloa ilmaista oikean nimeni ja asemani vasta sitten kun vihdoinkin tapaisin sinut omassa kauniissa kodissani. Oi, rakkaani — rakkaani! Eikö rakkautemme voi kestää niin vähäpätöisen asian koettelemusta kuin tämä on?"
Hän lakkasi puhumasta ja odotti.
Hän oli varma voitostaan; mutta tuntui omituiselta, että hänen, ollessaan tekemisissä niin hienon luonteen kanssa kuin hänen rakastettunsa oli, täytyi taistella voittaakseen esteen, joka hänestä tuntui mitättömältä seikalta. Mutta hän tiesi että väärä ylpeys usein kuohahtaa jättiläismäisenä pienimpäinkin asiain johdosta, jolloin itse aiheen arvottomuus näyttää lisäävän sen mittasuhteiden järjetöntä laajentumista.
Myra oli syvästi loukkaantunut, mutta hän oli nainen ja hän rakasti Jimiä. Hän odotti kärsivällisenä nähdäkseen hänen rakkautensa häneen kohoavan voitokkaana arvottoman ylpeyden yläpuolelle.