"Miss' oisi sijaa surrakaan,
Kun taivaan rakkaus täyttää maan."
lausui Billy, jolla oli erinomainen muisti.
Myra nousi kiireesti. "Minun täytyy mennä sisälle", sanoi hän. "Mutta pelatkaa te niin kauan kuin haluatte."
Billy käveli hänen rinnallaan pensas-istutuksia kohti.
"Saanko tulla sisään vähän ajan perästä tapaamaan teitä, rakas kuningatar? Minulla olisi jotain sanottavaa."
"Tulkaa vain milloin haluatte, Billy-poika", sanoi lady Ingleby hymyillen. "Te löydätte minut arkihuoneestani."
Ja Billy katsahti salavihkaa Ronaldiin, toivoen ettei tämä olisi nähnyt. Sanoissa ja hymyssä oli epäilemättä äidillisyyteen vivahtavaa!
* * * * *
Se oli hyvin vakavakasvoinen nuori mies, joka puoli tuntia myöhemmin ilmestyi lady Inglebyn arkihuoneeseen, sulkien oven huolellisesti jälkeensä. Lady Ingleby oivalsi kohta, että hän oli tullut jonkun asian johdosta, joka ainakin hänelle itselleen näytti olevan tavattoman tärkeä. Billyn nuoruuden-vallattomuuksien päivät olivat ohi. Tässä oli varmaan kysymyksessä jotain vakavampaa.
Lady Ingleby nousi siron kirjotuspöytänsä äärestä ja istui sohvaan. "Istukaa, Billy", sanoi hän viitaten vastapäätä olevaan nojatuoliin — lordi Inglebyn ja pikku Petterin tuoliin. Molemmat olivat nyt jättäneet sen tyhjäksi. Billy otti sen mielellään haltuunsa, tietämättä siihen liittyvistä muistoista.