Piispa kunnioitti prioritarta suuresti, ja hänestä tuntui vastenmieliseltä häiritä tämän mielenrauhaa. Mutta hänen mielestään ei ollut oikein, että nainen kykeni niin täydellisesti vallitsemaan itseään ja sen vuoksi toisiakin. Mikä miehessä on oivallinen ominaisuus, se voi naisessa olla vika. Ja tästä syystä piispa kurottausi eteenpäin ja kuiskasi.
"Annetaan hänen paeta, tyttäreni, annetaan hänen paeta. Jos ritarin syli vartoo häntä, niin hänellä ei ole pitkältä kuljettavaa eikä monta vaaraa vältettävänä. Hänen lemmittynsä tietää kyllä, miten omaansa on suojeltava."
"Herra piispa", virkkoi prioritar, nyt suuttumuksesta punastuen, "te saatte minut kummastumaan! Tarkoitatteko todellakin, että minun olisi avattava luostarin ovi, jotta luopio nunna voisi paeta rakastajansa luo? Tai ehkä, herra piispa, teidän käsityksenne mukaan olisi vieläkin parempi, että käskisin portinvartijan avata ison portin sepposen seljälleen, jotta tämä uljas ritari saisi ratsastaa sisään ja viedä kaikkien nähden mukanaan nunnan jota hän himoitsee! Herra piispa! Te vallitsette Worcesterissä ja hiippakunnan kaupungeissa. Mutta minä määrään tässä nunnaluostarissa; ja niin kauan kuin minä täällä määrään, ei sellaista saa koskaan tapahtua."
Priorittaren silmät leimahtivat ja ääni värisi; hän nousi tuolistaan ja seisoi ylväänä, levitti käsivartensa ja mittaili lattiaa.
"Tuo ritari on lumonnut teidät, herra piispa", hän sanoi. "Te unohdatte pyhän kirkkomme lait. Te horjutatte niiden naisten luottamusta, jotka pitävät teitä henkisenä isänään ja oppaanaan."
Prioritar asteli edes ja takaisin kammiossaan, ja joka kerta tuolinsa sivuuttaessaan hän pyörähti ympäri, tarttui selkänojaan voimakkain sormin ja pudisti sitä. Hänen oli pakko pudistaa jotain, koska ei voinut pudistaa piispaa.
"Te saatte minut kummastumaan!" hän sanoi. "Totta puhuen, herra piispa, te saatte minut kummastumaan!"
Piispa pukeutui hiippaansa.
Vain kerran ennen vaiherikkaassa elämässään hän oli saanut naisen näin syvästi suuttumaan. Silloin hän oli varsin nuori; ja tuo suuttunut nainen oli tarttunut, häntä tukkaan.
Eihän piispa suinkaan ajatellut, että prioritar menettelisi samaten; mutta häntä huvitti kuvitella pelkäävänsä ja panna hiippa päähän.