SALAJUONIA.
Oven sulkeutuessa valtasi pitosalin rauhan tunne. Kaikki levottomuus ja epäluulo tuntui kaikonneen. Luottamus ja ylevä tyyneys kyllästyttivät tuon ison suojan ilman. Se kuvastui piispan hymyssä, kun hän kääntyi ritarin puoleen.
"Lopultakin on koittanut aika, jolloin saatamme puhella vapaasti; ja totisesti, poikani, meillä onkin paljon puhuttavaa."
Ritari silmäili avaraa salia, ja hänen katseensa ilmaisi, että hän olisi kernaammin keskustellut vähäisemmässä kammiossa.
"Ei, ei", sanoi piispa. "Ei mikään paikka sovellu paremmin yksityiseen keskusteluun kuin oikein ison huoneen keskikohta. Ettekö ole kuullut sanottavan, että seinillä on korvat? No niin, pienessä suojassa ne voivat hyötyä niistä. Mutta täällä me istumme niin etäällä seinistä, että kuinka kovin ne korviaan herkistävätkin, ne eivät silti kuule mitään; eipä edes avaimenreikäkään, joka avaa häijyn silmänsä sepposen selälleen, näe mitään, eikä siihen painautuva korva erota sanaakaan. Täällä voimme puhella vapaasti."
Kehottaen kädenliikkeellä ritaria varaamaan eteensä hedelmiä piispa siirti viinipullon häntä lähemmäksi. Oikealla hänestä itsestään oli venetsialainen karahvi ja punertavasta lasista valmistettu pikari, jota koristivat viininlehvät ja rypäleet. Piispa joi vain tästä pullosta kaataen omin käsin sen sisältöä pikariin, nostaen sitä valoa kohti, ennenkuin joi, nauttiakseen sen rikkaasta värihehkusta ja kauniista koristuksista. Hänen vieraansa utelivat toisinaan itsekseen, mitä erikoista valioviiniä piispa oli varannut yksinomaan itseään varten. Heidän tiedustaessaan hän ilmaisi asian.
"Samaa lajia, jota käytettiin Galilean Kaanaan häissä, kun varasto huonompaa lajia oli ehtynyt. Tämä, rakkaat ystävät, on silkkaa vettä, terveellistä, virkistävää ja huokeata.
"Minä juon sitä lasista, joka luo siihen rypäleen mehun värin, osaksi sen vuoksi, etten häiritsisi vierailtani hilpeämmän ja herkullisemman juoman nautintoa, osaksi sen tähden että se miellyttää minua tunnuskuvana.
"Olosuhteiden, elämän ja luonnon antimet vaihtelevat, ei niin suuresti itsessään kuin ihmisastioissa, jotka niitä sisältävät. Jos sydän on rubiinimalja, silloin vaatimattominkin muoto puhdasta rakkautta, joka sen täyttää, saa rubiinin rikkaan värin ja hehkun. Jos mieli on itsessään vilkkaista vivahduksista ja hehkuvista väreistä rakettu, silloin tylsinkin ajatus siinä alkaa kimmeltää, säihkyy, loistaa. Sen vuoksi, milloin tahansa ihmiset tai asiat tuntuvat minusta tympeiltä tai ikävystyttäviltä, minä sanon itselleni: 'Symon! Tänään sinä olet itse tinatuoppi.'"
Sitten piispa täytti pikarinsa ja nosti sitä valoa kohti.