"Niin, parasta viiniä!" oli hänen tapansa lausua. "'Parhaan viinin olet pidättänyt tähän asti.' Vesi maan povesta — nostamana uskollisten palvelijain, jotka toimivat empimättä totellen meidän Herramme siunatun Äidin käskyä — Jumalallisen Pojan sananmahdin muuttamana, toisille kaadettuna rakkauden palveluksessa — se on aina 'parasta viiniä'."
* * * * *
Ritari täytti pikarinsa ja otti hiukan hedelmiä. Näihin koskematta hän käänsi sitten tuolinsa sivuittain nähdäkseen piispan paremmin, sovitti polvensa ristiin, nojautui oikealla kyynärpäällään pöytään ja antoi pään vaipua käden varaan työntäen sormensa tukkaan.
Näin he istuivat tuokion äänettöminä; ritarin silmät tutkivat piispan kasvoja, piispan huomio oli kiintynyt rubiinipikarin väriin.
Lopulta Hugh d'Argent puhkesi puhumaan. "Minä olen kokenut moninaisia vaiheita, kunnianarvoisa isä, siitä pitäen kuin viimeksi aterioitsin teidän luonanne."
Piispa laski pikarin kädestään.
"Sitä odotinkin, poikani. Kerro nyt minulle, mitä mielit, en halua kuulla enempää enkä vähempää. Neuvon sinua sitten parhaani mukaan. Siitä ainoasta seikasta, mistä sinun ei pidä kertoa minulle enempää kuin minulla on oikeus kuulla, kyselen sinulta itse. Onko sinun onnistunut tavata nainen, jota rakastit, jonka menetit ja nyt koetat uudelleen voittaa omaksesi? Älä kerro miten tai milloin tai missä; mutta oletko saanut puhutella häntä? Oletko tehnyt hänelle selkoa petoksesta, joka erotti teidät toisistanne? Oletko pyytänyt häntä muistamaan maallista sulhastaan, vapautumaan sitä myöhemmästä valasta ja pakenemaan kerallasi?"
Ritari katsoi suoraan piispan teräviin silmiin.
Ensinnä hän ei saanut vastatuksi.
Tuo ruhtinaallinen olento purppurakaapuineen ja kultaristeineen edusti niin ilmeisesti kirkon valtaa ja mahtia.