Lopulta piispa puhkesi puhumaan huolellisen harkitsevasti, katse kirjeeseen kiintyneenä, mutta silti kertoen eikä lukien. Tämä menettelytapa saattaa usein ihan raivostuttaa levotonta kuuntelijaa, joka kiihkeydessään mielisi siepata pergamentin ja ottaa itse selkoa sen sisällöstä, mutta on pakotettu kärsivällisesti odottamaan saadakseen kuulla sen toisen suusta.
"Prioritar selostaa minulle kaikkein ensiksi keskustelua, johon hän minun ehdotuksestani antausi sisar Mary Seraphinen kanssa; tällöin hän kertoi tuolle neidolle paljon siitä, mitä meidän molempien välillä oli tapahtunut silloin, kun hän neuvotteli kanssani tuon nunnan ilmeisestä halusta päästä pois luostarista, peruuttaa valansa ja palata rakastajansa luokse ja maailmaan — rakastajan luokse, joka oli tullut häntä pelastamaan."
Piispa vaikeni.
Ritari liikahti rauhatonna tuolissaan. Hänen ympärilleen tuntui kiertyvän verkko. Melkein hän näki olevansa pakotettu ratsastamaan Warwickiin seuralaisenaan tuo kaikkea muuta kuin kaivattu ja kaipauksen arvoinen nunna, Mary Seraphine.
Piispa kohotti katseensa kirjeestä ja silmäili miettiväisenä tulta.
"Sinä päivänä", hän jatkoi, "jolloin sisar Seraphine ensiksi kuuli jälleen ulkomaailman kutsuvan, sattui peräti surkea kohtaus. Oikein se liikutti mieltäni priorittaren kertomana. Epätoivoinen nunna makasi kammionsa lattialla hurjan itkunpuuskan valtaamana. Hän matki käsillään ja jaloillaan laukkaavaa hevosta, varmaankin jotakin ratsastusretkeä, muistellen. Viimein hän kohotti turvonneet kasvonsa huutaen, että hänen lemmittynsä oli saapunut häntä pelastamaan."
Ritari puri epätoivoissaan hampaansa yhteen. Tuntui melkein siltä, kuin hän ja tämä hirveä nunna olisivat saapuneet Warwickiin ja tämä kohottaisi häntä kohti turvonneita kasvojaan, jotta hän suutelisi niitä.
Ja kuitenkin Mora tiesi hyvin, ettei hän ollut saapunut yhdenkään Seraphinen vuoksi! Mora saattoi kyllä kieltäytyä seuraamasta häntä; mutta ketään toista ei petkutettaisi hänelle. Mutta, ah! tuo vakava ja kunnianarvoisa prioritar, josta piispa puhui, tuntui tuskin olevan sama kuin hänen kaipaamansa nainen; tämä oli vielä kolme iltaa sitten alistanut huulensa hänen suudeltavikseen ja kietonut käsivartensa hänen ympärilleen, täynnä rakkautta vielä silloinkin, kun kielsi hänet.
Piispan katse oli jälleen kirjeessä.
"Prioritar", hän sanoi, "tuntien kuten aina ennenkin vaistomaisesti ympäristön voivan auttaa asiaa ja haluten ylevän oikeudentunnon ohjaamana antaa Seraphinelle — ja tämän rakastetulle — kaikki mahdolliset etuudet, järjesti keskustelun tapahtuvaksi luostarin puutarhassa, syrjäisessä paikassa, missä kukaan ei voinut salassa kuunnella heitä, mutta missä päivänpaiste väikkyi lehvistön lävitse siroitellen kultaisia laikkuja pehmeälle sammalistolle, missä linnut livertelivät ja kiitivät nopein siivin; missä valkoiset pilvet ajoivat toinen toistaan sinistä taivasta pitkin; lyhyesti sanoen, poikani", virkkoi piispa kohottaen äkkiä katseensa, "missä kaikki luonto lauloi ääneensä vapaudesta ja vapautumisesta."