Tuijottaen varjostavan käden suojasta ritarin silmät olivat synkät ja täynnä synkkää raivoa.

Hänelle oli samantekevää, minkälaisessa ympäristössä tuo julkea tarjous, että nunnan pitäisi lähteä luostarista ja ratsastaa hänen kerallaan Warwickiin, oli tehty Mary Seraphinelle. Tämän pöhöttynyt muoto olisi yhtä vastenmielinen, joko se sitten näyttäytyi kammiossa tai pylväskäytävässä tai siellä missä valkoiset pilvet ajavat toinen toistaan pitkin sinistä taivasta!

Ritarista tuntui ikäänkuin häntä itseään ajettaisiin takaa — ja sen teki jokin paljoa pelottavampi kuin valkoinen pilvi. Julma Nemesis vainosi häntä. Tuo kunnianarvoisa prelaatti, jota hän oli pitänyt niin viisaana, oli melkein älyä vailla. Mutta Mora tunsi totuuden. Antaisiko hänen lempeä kätensä hänelle niin halpamaisen iskun?

Piispa näki raivon kytevän ritarin silmissä, ja hän taivutti omansa kirjeen puoleen salatakseen ajoissa niiden pilkkeen.

Yksinpä paras ja urheinkin ritareista, joka on tunkeutunut nunnaluostariin, kosinut nunnaa ja pelastunut vaurioitta, ansaitsisi jonkinlaisen rangaistuksen Kirkon kädestä!

"Mikä oli jalomielistä kunnianarvoisalta äidiltä", sanoi piispa, "koska hän ei oikeastaan ollut suostuvainen siihen, että tuolle rauhattomalle nunnalle tarjottaisiin vapautta. Voit hyvin ymmärtää, että koska prioritar on vastuunalainen koko järjestönsä käyttäytymisestä, niin hän on taipuisa kohtelemaan epäluottamuksella kaikkia uudistuksia, jotka voisivat herättää pahennusta."

Piispa ei kohottanut katsettaan; muutoin hän olisi voinut nähdä ritarin suuttumuksen vaihtuneen tylsäksi toivottomuudeksi.

"Hän — näyttää kuitenkin rehellisesti esittäneen sisar Mary Seraphinelle minun käsitykseni asiasta tehden neidolle tiettäväksi, että minä olen taipuisa suhtautumaan leppeästi valaan, joka on vannottu väärinkäsityksestä; samaten että kun ei ole olemassa todellista kutsumusta ja maailmallinen henki kapinoi luostarielämää vastaan, niin minun mielestäni sen viipyminen järjestön keskuudessa tuottaa suurempaa vahinkoa yhteiselle hyvälle kuin se lyhytaikainen pahennus, mikä saattaisi syntyä, jos vallanpitäjät ummistaisivat silmänsä paolle."

Ritari liikahti kärsimättömänä tuolissaan.

"Emmekö voisi, jalo herra", hän sanoi, "päästä priorittaren viestiin, josta te puhuitte?"