"Sinnehän me pyrimme, poikani", vastasi piispa tyynesti. "Hillitse malttamattomuuttasi. Me luostarin eläjät olemme tottuneet liikkumaan verkalleen, tasaisesti käyden — jokainen askel noudattaa tarkoin edellisen tahtia — me emme tunne maallikoiden hyppäyksiä ja harppauksia. Ajan tullen ennätämme kyllä viestiin.
"No niin, tässä keskustelussa prioritar tuntuu seuranneen minun ehdotuksiani paitsi erääseen peräti tärkeään yksityiskohtaan nähden, jossa hän käytti omaa arvostelukykyään. Neuvoin häntä nimenomaan kertomaan Seraphinelle, että me tiesimme sinun saapuneen ja että minä puolestani tiesin varmasti sinun oleskelevan kryptassa joka iltapäivä siihen aikaan, jolloin Valkoiset sisaret käyvät vespermessussa. Totta puhuen, rakas ritarini, minä en edes häikäillyt ehdottaa kunnianarvoisalle äidille, että hän tekisi sisar Mary Seraphinelle tiettäväksi, että jos tämä astuisi syrjään eksyen pylväiden joukkoon, niin sinä varmaankin tietäisit, mihin oli ryhdyttävä.
"Mutta kunnianarvoisa äiti kirjoittaa" — lopultakin piispa alkoi lukea: "'Sen kuvauksen perustalla, minkä annoitte tuosta jalosta ritarista, joka saapui hädässään teidän luoksenne, olin varma siitä, ettei hän voi olla meidän pintapuolisen pikku Seraphinemme lemmitty, ja sen vuoksi minusta oli viisainta, etten ilmoittaisi hänelle ritarin tulosta enkä mainitsisi teidän arvelevan, että hänen etsimänsä nainen on tässä luostarissa."
Tukahdutettu ääni, joka purkautui ritarin rinnasta, oli sekoitus voitonriemua, huojennusta ja melkein katkeraa naurua.
"Se on niin priorittaren kaltaista", sanoi piispa; "hän turvautuu omaan harkintakykyynsä välittämättä vähääkään minun paremmasta tuntemuksestani ja uhmaten käskyvaltaani! Ylevä luonne, Hugh, ja perin rakastettava; mutta käskevä tahto ja mieleltään ja aikeissaan harvinaisen luja naiseksi. Jos hän olisi jäänyt maailmaan ja mennyt naimisiin, niin hänen miehelleen olisi käynyt verraten vaikeaksi muovata hänet kokonaan oman tahtonsa mukaiseksi. Sellaisen naisen omistaakseen olisi kuitenkin kannattanut uskaltaa paljo. Mutta eihän minun pitäisi kiusata sinua, poika kulta, juttelemalla priorittaresta, kun mielesi palaa halusta kuulla, miten Seraphinen asia tuli järjestetyksi.
"Niin, pahoin pelkään, että minulla on vain surullisia uutisia sinulle. Kunnianarvoisa äiti kirjoittaa: 'Sisar Seraphine ilmaisi olevansa täysin tyytyväinen luostarielämään. Hän selitti, että tuo halu palata maailmaan oli ollut pelkästään ohimenevä oikku, josta hänet on kokonaan parantanut äiti alipriorittaren antama ansaittu kuritus ja se seikka, että hänet on määrätty sisar Mary Gabrielin kera kirjailemaan uusi alttarivaate kappeliin. Hän jutteli paljoa innokkaammin jostakin pistoksesta, jota Mary Gabriel hänelle opettaa, kuin ainoastakaan noista menneistä muistoista, jotka varemmin tuntuivat kylläkin katkerina heränneen hänessä eloon; ja minun oli oikein työlästä kääntää hänen ajatuksensa pois kaikki muut asiat tukahduttavasta kysymyksestä, miten kranaattiomenaan saataisiin oikea värivivahdus. Jalo herra, mielelle, joka on siinä määrin kiintynyt valmistamaan ompeletta Jumalan alttaria varten, minun olisi ollut peräti vaikeata mainita maallisen rakastajan kutsua, vaikka olisinkin uskonut teidän ritarinne etsivän Seraphinea. Hänen sydämensä on nyt vihitty luostarin omaksi."
Piispa kohotti katseensa.
"Sen vuoksi, poikani, meidän on tehtävä sellainen johtopäätös, että sinun salainen keskustelusi, milloin tai missä tahansa se lieneekin tapahtunut, ei tehnyt mitään vaikutusta — ei kanna mitään pysyväistä hedelmää.". Piispa ei voinut olla täten vihjaisematta Seraphinen kranaattiomeniin.
Mutta Hugh d'Argent, jouduttuaan kohtalonsa ilmaan nostetun vipusillan eteen, polki kaikki moiset hienoudet jalkoihinsa.
Hän kostutti kielellä kuivia huuliaan.