Kun viimeiset sanat kajahtivat juhlallisina piispan huulilta, katkaisi hiljaisuuden ulkokellon äänekäs helinä. Sitten seurasi kiireisiä askeleita alhaalla pihamaalla, ikkunoissa heijastui soihtujen loimoa, ja porttia ryhdyttiin avaamaan.
"Keskiyö lienee jo tulossa", sanoi Hugh d'Argent; "omituinen vierailun hetki."
Palatsin yläkerrassa sijaitsevan pitosalin toisessa päässä, vastapäätä ovea, oli ikkunoita, joista näki kartanolle.
Ritari astui erään avoimen ikkunan ääreen, nousi polvilleen korkealle seinäpenkille ja katsoi alas.
"Pihaan on ratsastanut hevosmies", hän sanoi, "ja ratsastanut kiiruusti. Hänen hevosensa on vaahdossa ja seisoo sieraimet levällään, huohottaen… Ratsastaja on käynyt sisään… Teidän väkenne, herra piispa, taluttaa pois ratsun." Ritari palasi paikalleen. "Oiva eläin! Luullakseni olisi parasta sekoittaa sen lämpimään appeeseen olutta."
Worcesterin Symon ei vastannut.
Hän istui suorana kädet ristissä, lievä punerrus poskillaan, kuulostellen askeleita, joiden täytyi pian lähetä.
Ne lähenivät.
Ovi avautui hallin toisessa päässä.
Luiseva kappalainen seisoi ovella kumartaen.