"No?" sanoi piispa välittämättä tavanmukaisista muodollisuuksista.
"Jalo herra, teidän sanansaattajanne on palannut ja pyytää päästä viipymättä puheillenne."
"Käske hänen käydä sisään", sanoi piispa tarttuen tuolin kädennojiin ja kumartuen eteenpäin.
Puolittain kääntyen kappalainen viittasi käsi koholla; sitten hän väistyi syrjään kiireisten askelten lähetessä.
Ovelle ilmestyi nuori mies, yllään ruskea ratsastuspuku, tomuisena ja matkan tuhrimana. Pysähtymättä munkkien tapaan tervehtimään tai polvistumaan hän eteni puolisenkymmentä askelta saliin, sieppasi sitten hatun päästään, seisahtui äkisti kantapäät lähekkäin ja kumarsi soturimaisesti isoa liettä kohti.
Työntäen kätensä poveen hän veti esiin lujasti sinetöidyn käärön.
"Minä tuon Roomasta", hän sanoi — ja hänen äänensä kajahti huoneen halki — "Worcesterin lordipiispalle kirjeen Hänen Pyhyydeltään Paavilta."
Ritari hypähti seisoalleen. Piispa nousi ylevänä olentona purppurassaan ja kullassaan ja hänen korkean asemansa arvokkuus ilmeni hänessä viipymättä.
Täydellisen hiljaisuuden vallitessa hän ojensi oikean kätensä kirjettä kohti.
Tomuinen matkamies astui nopeasti eteenpäin, polvistui piispan eteen ja laski kirjeen hänen käsiinsä.