"Vaiti, vaiti!" huudahti piispa. "Hyvä Jumala, mies! Rohkenenko vihkiä sinut naiseen, jota tunnet niin vähän? Tätä kysymystä harkitessaan ei prioritar ole silmänräpäyksenkään aikaa ajatellut sitä, mitä Kirkko tai Valtio sanoisi tai tekisi. Hänelle asia on yksinkertaisempi, suorempi, täysin vapaa säännöksistä ja dogmeista: 'Teenkö siinä oikein vaiko väärin? Onko Jumalan tahdon mukaista, että menettelen niin?'"
"Mutta jos te, herra piispa, kerrotte hänelle Pyhän Isän vapautusluvasta, mitä hän on silloin sanova?"
"Mitä hän on silloin sanova?" Worcesterin Symon nauroi pehmeästi, ikäänkuin jokin seikka olisi liikuttanut jotakin erinomaisen herkkää muistoa. "Varmaankin hän sanoo: 'Te saatte minut kummastumaan, herra piispa! Totta puhuen, herra piispa, te saatte minut kummastumaan! Hänen Pyhyytensä Paavi saattaa hyvinkin vallita Roomassa; te, herra piispa, vallitsette tämän hiippakunnan kaupungeissa; mutta minä määrään tässä nunnaluostarissa, ja niin kauan kuin minä täällä määrään, ei sellaista saa koskaan tapahtua!'"
Piispa hykersi hiljaa käsiään, kuten hänen tapansa oli, milloin jokin muisto tuotti hänelle suurta mielihyvää.
"Varmaankin puhuisi prioritar täten, rakas ritari, jos olisin kyllin typerä paiskatakseni hänen eteensä tämän verrattoman kallisarvoisen pergamentin. Ja kuitenkin — enpä tiedä. Saattaisi olla viisasta lähettää se tai näyttää pitemmittä selityksittä, pelkästään vain siksi, että hän näkisi, kuinka voimakkaasti itse Pyhän Isänkin mieleen on vaikuttanut tämän tapauksen täysi tuntemus."
"Jalo herra", sanoi ritari perin vakavana, "kuinka tämä täysi tuntemus on tullut Hänen Pyhyytensä tietoon Roomaan?"
"Kun sinä ensinnä saavuit luokseni", vastasi piispa, "ja kerroit tuon surullisen tarinan vääryydestä ja petoksesta, niin tiesin, että jos voittaisit Moran puolellesi, silloin meillä täytyisi olla täysi valta vihkiä teidät ja palauttaa hänet maailmaan, muutoin voisi koitua surua ja paljo koettelemuksia hänelle ja kenties vaaroja teille. Sen vuoksi päätin aikaa tuhlaamatta esittää koko asian paaville itselleen. Tunnen Pyhän Isän hyvin; hänen avomielisyytensä, hänen laupeutensa ja ystävällisyytensä, hänen lujan halunsa menetellä oikein ja rakastaa armeliaisuutta. Sitä paitsi meidän ystävyyssuhteemme on sellainen, ettei hän hevillä epäisi minun pyyntöäni. Myöskin hän olisi lempeytensä vuoksi taipuvainen ottamaan ohjeekseen minun arvosteluni.
"Niin pian kuin siis tiesin kaikki yksityiskohdat, sekä sinun kertomasi että varemmin tietämäni ja kaikki, minkä itse sain kummaltakin ongituksi, lähetin sanan nuorelle Roger de Berchelaille, jonka älyyn ja uskollisuuteen saatoin huoletta luottaa, annoin hänelle riittävästi varoja ruokaan ja asuntoon, ratsuihin ja aluksiin, jotta hän voisi suorittaa matkan mahdollisimman lyhyessä ajassa, ja lähetin hänet Roomaan viemään kirjallista selontekoa koko asiasta Hänen Pyhyydelleen Paaville."
Tämän puheen aikana ritari seisoi katse kysyvästi kiintyneenä piispan kasvoihin.
Sitten hän sanoi: "Jalo herra, moinen ystävällisyys käy yli ymmärryksen. Että te kuuntelitte kärsivällisesti, kun kerroin teille tarinani, sekin oli jo paljo. Että te vaieten myönsitte minulle tilaisuuden päästä puheisiin morsiameni kanssa, se oli vieläkin enemmän. Mutta että kaiken aikaa, kun minä uskoin teille asian puolittain eikä Mora uskonut yhtään mitään, te olette uurastanut, käyttänyt varojanne, suunnitellut meidän hyväksemme, antautuen vielä siihenkin vaaraan, että Pyhä Isä olisi käyttänyt väärin teidän mielenne jalouden! Kaiken tämän te olette tehnyt Moran ja minun hyväksi! Että te olitte, kuten itse kerroitte, usein vieraana lapsuuteni kodissa pitäen vanhempiani suuressa arvossa, se voi kyllä selittää sen suurenmoisen ystävällisyyden, jolla minut otitte vastaan. Mutta tämä jalomielisyys — tämä ihmeellinen hyvyys — minä olen ihmeissäni, ymmälläni! Että te ryhtyisitte niin suureen työhön toimittaaksenne minulle mahdollisuuden naida priorittaren — se käy yli ymmärryksen!"