Kun Hugh d'Argent herkesi puhumasta, ei Worcesterin Symon ryhtynyt heti vastaamaan. Hän istui katsellen tuleen, hypistellen vasemmalla kädellä kultaristiä rinnallaan ja rummuttaen oikean käden sormilla puuhun leikattua leijonanpäätä, joka muodosti hänen tuolinsa kädennojan.
Tuntui siltä, kuin piispa olisi äkkiä käynyt levottomaksi ritarin kiitollisuudesta; tai ikäänkuin hänessä olisi herännyt jokin ajatussarja, jota hän ei halunnut tuoda julki ja joka oli karkoitettava takaisin, ennenkuin hän antautui puhumaan.
Lopulta hän vastasi ritarille laskien kätensä ristiin ja katsellen yhä tuleen. Hänen ympärillään väikkyi jonkinlainen erillisyyden tuntu ikäänkuin näkymättömänä, mutta silti läpäisemättömänä kilpenä.
"Rakas Hugh, sinä aivan hukutat minut kiitollisuuteesi. Omasta mielestäni ei menettelyni tässä asiassa olisi kaivannut kiitoksia eikä selittelyjä. On olemassa tilaisuuksia, jolloin tehdessämme vähemmän kuin kaikkein parhaamme rikkoisimme kaikkea sitä vastaan, mitä pidämme pyhimpänä. Minusta on hyödyllisimmän määritelmän synnistä antanut pyhissä kirjoissa apostoli Pyhä Jaakoppi, käytännöllisin kaikista Jumalan innoittamista kirjoittajista, kun hän sanoo: 'Sille, joka osaa hyvää tehdä eikä sitä tee, sille se on syntiä.' Tiesin varsin selvästi, mitä 'hyvää' tässä asiassa oli tehtävä. Sen vuoksi en ansaitse mitään kiitollisuutta siitä, etten langennut laiminlyönnin syntiin.
"Myöskin, poikani, moni, joka näyttää ansaitsevan toisten kiitollisuuden, havaittaisiin siihen aivan ansiottomaksi, jos hänen vaikuttimiensa sisäinen totuus saataisiin täysin paljastetuksi.
"Minussa vallitsee melkeinpä intohimoinen halu, että kaikki hyvä saavuttaisi suurimman täydellisyytensä.
"Mahdollisesti minä kykenin paremmin ymmärtämään täydellisesti sinun tarinasi siitä syystä, että erään naisen rakkauden vuoksi viivyin seitsemän vuotta poissa tästä maasta peläten, että suuri rakkauteni, joka minut valtasi tahtomattani, saattaisi hänen tietoonsa tullen tuon nuoren sydämen, joka oli vielä tuore ja uinaileva, vastaamaan siihen. Ei ollut kysymystäkään siitä, että rikkoisin valani; enkä minä hyväksy lemmen-ystävyyttä miehen ja naisen kesken, milloin avioliitto ei ole mahdollinen. Se on parhaimmassakin tapauksessa itsekästä miehen puolelta. Se estää naista astumasta kuningaskuntaansa. Naisen kruununa on synnyttää lapsia rakastamalleen miehelle — ottaa paikkansa tämän kodissa vaimona ja äitinä. Mies, joka ei voi tarjota tätä, mutta on sen miehen tiellä, joka voi, hän on vaivainen ja arvoton lempijä."
Piispa vaikeni, avasi kätensä, siirti kiinteän katseensa tulesta ja nojausi taaksepäin tuolissaan. Kivi hänen sormuksessaan kimmelsi sinisenä, siinä oli niittypuron partaan lemmenkukkien väriä.
Hetken kuluttua hän katsahti äänettömään ritariin. Hänellä oli ystävällinen hymy pikemmin silmissään kuin huulillaan.
"Mahdollisesti tämä sydämen kurissa pitäminen — josta en muuten ole koskaan ennen puhunut — on tehnyt minut herkäksi ymmärtämään toisten miesten kärsimyksiä. Se saattaa myöskin selittää, minkä vuoksi minut aina valtaa suuri halu nähdä todella jalon naisen saavuttavan naisellisuutensa täyttymyksen.