Nuo ystävälliset ja perin kirkkaat silmät pysyivät yhä tuleen kohdistuneina. Tuntuiko piispasta vaikealta ajatella, että hänen elämänsä salaisuus oli nyt hänen omasta toimestaan siirtynyt toisenkin säilytettäväksi?
Hugh siirtyi askeleen lähemmäksi. "Ja syvästi rakastan teitä, kunnianarvoisa isä, ihmeellisestä hyvyydestänne häntä kohtaan ja — hänen tähtensä minua kohtaan. Ja rukoilen taivasta", lisäsi Hugh d'Argent yksinkertaisesti, "että jos hän tulee omakseni, hän ei saisi koskaan tietää voittaneensa kerran sellaisen miehen rakkauden, joka on niin paljoa parempi sitä miestä, joka on saanut hänen lempensä."
Näin sanoen ritari notkisti toisen polvensa ja suuteli nöyrästi piispan kaavun lievettä.
Worcesterin Symon oli syvästi liikutettu.
"Poikani", hän virkkoi, "yhdessähän me toivomme hänelle onnea ja korkeinta hyvää. Lopulta on kuitenkin annettava Jumalan ja hänen oman puhtaan sydämensä ohjata hänen jalkansa rauhan tielle."
Piispa nousi ja astui ikkunan ääreen.
"Idän puolella alkaa ruskottaa. Aamu on tulossa. Lähde kanssani, Hugh, kappeliin. Me rukoilemme Hänen Pyhyytensä puolesta kiittäen hänen armollisesta kirjeestään ja luvastaan; me ylistämme Jumalaa sanansaattajani onnellisen paluun johdosta. Mutta me tahdomme myöskin hartaasti anoa, että prioritar saa nähdä tämän tienhaaran kirkkaassa valossa ja että aikeemme saatetaan onnelliseen päätökseen."
Hetken kuluttua ritari lepäsi yksinään polvillaan himmeästi valaistussa kappelissa. Pääalttarilla, kaukana, hämärän kietomana, pappisvirkansa ylimpään tehtävään syventyneenä seisoi piispa messua toimittaen.
Mutta kummankin sydämestä kohosi sama levoton rukous.
* * * * *