Ja tuon uuden päivän kalpeassa koitossa valvoi nainen, jonka puolesta sekä ritari että piispa rukoilivat, kammiossaan madonnan alttarin ääressä.
"Siunattu Neitsyt", hän sanoi, "sinä joka rakastit Pyhää Jooseppia, ollen hänen kihlattunsa, mutta kuitenkin säilyit pyhitettynä Herralle ja Hänen tarkoitukselleen — oi, luo minuun voimaa karkoittaakseni mielestäni tämän alituisen kärsimyksen ajatellessani häntä, hänen kärsimyksiään, jolle muinoin lupasin uskollisuutta, pyhittääkseni itseni kokonaan Herrani palvelukseen."
Niin lepäsivät nämä kolme polvillaan uuden päivän koittaessa.
Ja ritari rukoili: "Suo hänet minulle!"
Ja piispa rukoili: "Ohjaa hänen jalkansa rauhan tielle."
* * * * *
Ja kädet ristissä rinnoillaan ja katse kohotettuna prioritar virkkoi: "Saata minut tuntemaan tie, jota minun on vaellettava; sillä minä kohotan sieluni Sinun puoleesi."
Aamuruskon hopeajuovat kalpenivat ilmoja halkovien kultasateiden vaikutuksesta — ne olivat nousevan auringon kirkkaita airuita.
Silloin kajahtivat luostarin puutarhasta pehmeinä ensimmäiset sävelet, kun punarinta-satakieli viritti kirkkaan, mutta suloisena kiirivän laulunsa.
XXV luku