Silloin piispa otti vyölaukustaan kokoon käärityn pergamentin.
"Tyttäreni", hän sanoi, "kun Hugh kertoi minulle surullisen tarinansa petoksesta ja tappiostaan, ei hän suostunut ilmoittamaan minulle etsimänsä naisen nimeä, sanoi vain uskovansa, että tämä oli löydettävissä Worcesterin Valkoisten sisarten joukosta. Kun tiedustin nimeä, hän vastasi: 'Suojelen hänen nimeään, kuten suojelisin omaa kunniaani. Ellen voita häntä takaisin, jos hän pysyy minusta loitolla, niin että saan ratsastaa täältä yksinäni, silloin minun on ratsastettava tieheni jättämättä moitteen varjoakaan hänen puhtaaseen maineeseensa. Hänen nimensä on säilyvä iäti sydämessäni', sanoi Hugh, 'mutta ei yksikään sana minun suustani ole antava kenellekään aihetta liittää sitä rikottuun valaan tai hyljättyyn rakastajaan.' Kerron tämän teille, tyttäreni, jotta ette tuomitsisi väärin perin uskollista ritaria.
"Mutta uskollinen rakastaja ei ole koskaan ollut valtiomies. Hugh ei ollut puhellut kauaa kanssani, ennenkuin olin täysin selvillä tiestä. Muutama varovainen kysymys ratkaisi asian aivan epäämättömästi. Minkä jälkeen, rakas prioritar —"
Piispa vaikeni. Kävi äkkiä vaikeaksi jatkaa. Priorittaren kirkas katse oli kohdistunut häneen.
"Minkä jälkeen, herra piispa?"
"Minkä jälkeen tajusin — että muuan varhainen unelmani voisi mahdollisesti toteutua. Tunsin Hugh'n poikana — Minussa vallitsee todellinen intohimo nähdä kaiken kehittyvän täydellisyyteensä — Lyhyesti sanoen, lähetin Roomaan sanansaattajan, joka vei Hänen Pyhyydelleen Paaville kirjeen, missä tein tarkoin selkoa koko asiasta. Eilen illalla sanansaattajani palasi tuoden Pyhältä Isältä kirjeen ja sen ohella tämän."
Piispa ojensi kokoon käärittyä asiakirjaa.
Prioritar nousi, otti sen hänen kädestään ja kehitti auki.
Kun hän luki ensimmäiset rivit, ilmestyi hänen kasvoilleen äkisti kummastuksen sijaan tyytymättömyyden ryppyjä.
"Mitä!" hän sanoi. "Nimi ja arvo, joista luovuin" tähän järjestöön liittyessäni! Kuka uskaltaa käyttää minusta nimitystä 'Mora, Norellen kreivitär'?"