Verkalleen alkoi noissa tuijottavissa silmissä kajastaa tuntemuksen valo; sitten kuului huudahdus, ikäänkuin pelkoa ja suurinta kammoa tulkiten; sitten vanhuksen suu haukkoi kiivaasti ilmaa ja kädet haparoivat tyhjyyttä. Mary Antony kaatui pitkälleen Madonnan alttarin ääreen.
* * * * *
Tuntia myöhemmin hän makasi vuoteellaan, jonne hänet oli kuljetettu. Hän oli toipunut tajuihinsa ja nauttinut viiniä ja leipää.
Puna oli palannut hänen poskilleen, kun prioritar astui sisään, lähetti pois palvelevan maallikkosisaren, sulki oven ja istuutui vuoteen viereen.
"Sinähän voit jo paremmin, rakas Antony", sanoi prioritar. "Minulle kerrottiin, että voimasi ovat jo palanneet ja tuo omituinen pyörtymys on ohitse. Sinun täytyy maata hiljaa vielä hetkinen; mutta väsyttääkö puheleminen sinua?"
"Ei, kunnianarvoisa äiti, minua haluttaisi kovin puhua. Sieluni on täynnä ihmeitä. Mutta ainoastaan teille, kunnianarvoisa äiti, voin kertoa, mitä olen saanut nähdä."
"Kerro minulle kaikki, rakas Antony", sanoi prioritar. "Sisar Mary Rebecca arvelee, että kaikki merkit viittaavat Jumalalliseen ilmestykseen."
Mary Antonya nauratti, "Kerrankin sisar Mary Rebecca puhuu totta", hän sanoi. "Kuunnelkaa minua kärsivällisesti, kunnianarvoisa äiti, niin kerron teille kaiken."
Prioritar silitti pehmeästi laihoja käsiä, jotka lepäsivät peitteellä.
Mary Antony näytti kovin vanhalta vuoteessa. Ellei hänellä olisi ollut niin kirkkaat ja vilkkaat silmät, hän olisi näyttänyt liian vanhalta noustakseen koskaan enää jaloilleen. Mutta kuinka hän vielä häärikään noilla samaisilla vanhoilla jaloillaan! Kuinka uutterasti hän suoritti omat velvollisuutensa ja näytti toisille maallikkosisarille, miten näiden olisi pitänyt täyttää omansa!