Hän ei ollut vielä tehnyt lopullista päätöstä tulevaisuuteen nähden. Mutta hänen epäröintinsä oli nyt pikemmin mielen hidasta, kummastelevaa avautumista hämmästyttävää tosiasiaa vastaanottamaan kuin yritystä ponnistella sitä vastaan.
Hän ei epäillyt hetkeäkään, ettei Pyhä Neitsyt, vastaukseksi Hugh'n intohimoiseen rukoukseen, ollut suvainnut tehdä Jumalallista tahtoa tiettäväksi tuon ihmeellisen ja ilmeisen selvän näyn avulla, joka oli osunut vanhan maallikkosisaren Mary Antonyn kohdalle.
Kun prioritar — jätettyään Mary Antonyn nukkumaan, kuten hän luuli — oli päässyt omaan kammioonsa, oli hän heittäytynyt maahan alttarin eteen ja pukenut ensimmäisen huudahduksensa kiitosmuotoon, jota Vapahtaja muinoin oli käyttänyt: "Minä kiitän Sinua, oi Isä, Taivaan ja maan Isä, että olet salannut nämä asiat viisailta ja ymmärtäväisiltä ja paljastanut ne lapsille."
Hän ja piispa olivat todellakin olleet viisaita ja ymmärtäväisiä omasta mielestään, kun he olivat pohtineet tätä vaikeata kysymystä. Mutta heille ei oltu suotu mitään kirkasta valoa, ei mitään Jumalallista näkyä.
Tuo vanha nunna, kaikkein yksinkertaisin — niin prioritar ajatteli — nöyrin ja lapsellisin koko järjestössä, hän oli saanut osalleen ilmestyksen.
Priorittaren mieleen johtui Pyhälle Neitsyelle lahjoitettu rikkaruohoseppele, herneleikki, lapsellinen mieltymys punarinta-satakielen seuraan, kaikki nuo monet merkit siitä, että toinen lapsuus oli hiljalleen vallannut Mary Antonyn pitkän elämän loppuajan. Aivan samoin kuin kuu alkaa sirppinä ja täyden mittansa saavutettuaan vähenee sirpiksi, joka on kääntynyt toisaanne kuin alussa, samaten oli Mary Antonykin yhdeksänkymmenen vuoden pituisen elämänvaelluksen jälkeen taasen lapsi — ja sellaisten on Taivaan valtakunta, ja sellaisille Jumalan tahto helpoimmin paljastuu.
Prioritar ajatteli, että hän ja piispa — molemmat viisaita ja ymmärtäväisiä — olivat omien näkökohtiansa mukaisesti ratkaisseet asian niin ehdottomasti, etteivät heidän mielensä olleet alttiit ottamaan vastaan jumalallista ilmoitusta. Mutta vanhan maallikkosisaren yksinkertainen, lapsenkaltainen mieli, joka oli täynnä vain nöyrää uskoa ja hellää rakkautta, oli altis; ja hänen osakseen oli ilmestys tullut.
Priorittaren mieleen ei häivähtänyt epäilyksen varjoakaan tämän näyn oikeaperäisyydestä. Ainoastaan hän ja piispa tiesivät ritarin tunkeutuneen luostariin ja keskustelleen hänen kanssaan kammiossa.
Olihan hän käskenyt Mary Antonyn poistua keittiöön, ennenkuin oli itse lähtenyt kutsumatonta vierasta etsimään; ja kunnianarvoisan äidin määräysten uhmaaminen oli niitä asioita, joita luostarissa ei edes uneksittukaan.
Kun hän sitten oli pelännyt, että ruvettaisiin puhumaan siitä, kuinka kahdeskymmenesyhdes Valkoinen sisar oli palannut, vaikka vain kaksikymmentä oli lähtenyt, rauhoittui hänen mielensä täydellisesti vanhan Antonyn ilmoittaessa, että hän olikin laskiessaan erehtynyt.