Kertoessaan tuosta kuvitellusta näystä melkein vaarallisen taitavasti ei Mary Antony ollutkaan kuvannut ritaria sellaisena, kuin tämä oli esiintynyt, priorittaren kammiossa, yllään yksinkertainen sametti- ja verkapuku, vaan ristiretkeläis-ritarin täysissä varusteissa. Kiiltävä haarniska ja verenkarvainen risti, jotka soveltuivat hyvin tähän näkyyn, olisivat estäneet epäilemästä silminnäkijän olleen todistamassa tuota todellista kohtausta, jos sellainen ajatus olisi tiedottomasti juolahtanut priorittaren mieleen.
Asiain näin ollen tuntui aivan epäämättömältä, että kaikki se, minkä vanha maallikkosisar tiesi Hugh'sta, hänen olemuksestaan, asenteestaan ja sanoistaankin, voi olla peräisin vain jumalallisesta ilmestyksestä. Ja kuinka saattoi prioritar silloin epäillä näyn huippukohtaa, jolloin Pyhä Neitsyt liitti hänen kätensä Hugh'n käteen lausuen nuo ihmeelliset sanat: "Ota hänet. Hän on aina ollut sinun. Minä olen vain säilyttänyt häntä sinua varten."
Yhä uudelleen prioritar toisti nämä sanat; yhä uudelleen hän kiitti Pyhää Neitsyttä siitä, että tämä oli niin selvästi ilmaissut tahtonsa. Silti hän oli huolissaan siitä, ettei hänen omassa sielussaan herännyt vastakaikua tunnustaen nuo sanat jumalallisiksi. Hän tiesi, että niiden täytyi olla jumalallisia, mutta hän ei voinut tuntea niitä sellaisiksi.
Aamuruskon hiipiessä kammioon hän havaitsi yhä uudestaan toistavansa: "Merkki, merkki! Sinun tahtosi oli salassa minulta; mutta minä tunnustan sen tulleen ilmi tämän lapsen kautta. Mutta minä anon merkkiä, joka puhuisi myöskin omalle sydämelleni. Merkki, merkki!"
Hän nousi ja avasi ikkunan, joka oli oikealla Neitsyttä ja lasta esittävästä ryhmästä ja lähellä sitä.
Hän oli uupunut sekä mieleltään että ruumiiltaan, mutta ei saanut itseään pakotetuksi poistumaan alttarin luota tai käymään vuoteeseen.
Hän muisti tuon kunnianarvoisan ja pyhän miehen, piispa Wulstanin esimerkin. Hän oli äskettäin lukenut Firenzen aikakirjoista, kuinka "Wulstan varhemmin elämässään, nimitettynä kirkon laulajaksi ja rahastonhoitajaksi, oli käyttänyt tilaisuutta palvellakseen Jumalaa vapaammin, antautuen mietiskelyyn ja käyden kirkossa päivin ja öin rukoilemassa sekä Raamattua lukemassa. Niin hartaasti hän antautui pyhään valvontaan, ettei pysytellyt valveilla ainoastaan öisin, vaan sekä päivin että öin; ja kun luonto lopulta pakotti hänet nukkumaan, ei hän hemmotellut ruumistaan lepäämällä vuoteessa tai patjoilla, vaan laskeutui lyhyeksi ajaksi kirkon penkille lepuuttaen päätään kirjalla, jota oli käyttänyt rukoillessaan tai lukiessaan."
Prioritar oli sattunut lukemaan tämän kohdan ääneen refektoriossa kaksi päivää sitten.
Seisoessaan aamunkoiton valossa unen uuvuttamana, mutta tahtomatta väistyä alttarin äärestä, hän muisti tämän suuresti kunnioitetun Worcesterin piispan, joka oli suurella hurskaudella ja kyyhkyn kaltaisella vaatimattomuudella varustettu mies, Jumalan rakastama ja samaten kaikkien ihmisten, joita hän hallitsi kaikissa asioissa. Tämä Wulstan oli kuollut toista sataa vuotta sitten, mutta eli pysyväisesti kaikkien muistissa.
Muistaen nyt Wulstanin esimerkin prioritar kävi pöydän luo, sulki kallisarvoisen Gregoriuksen sakramentarion hakaset ja sijoitti sen lattialle Neitsyen alttarin eteen.