Prioritar nousi, kääri kokoon viittansa ja nosti kirjan takaisin pöydälle. Sitten hän polvistui alttarin eteen, riisui rinnaltaan virkaristinsä ja laski sen Pyhän Neitsyen käteen, jolta pikku lintu oli lentänyt.

Pää painuneena, kasvot kalpeina, kädet nöyrästi ristissä rinnalla prioritar pysyi kauan rukoukseen polvistuneena.

Varhaisen kesäaamun leyhkä puhalsi sisään avoimesta ikkunasta ja hyväili hänen poskeaan.

Ulkona puutarhassa lauleli punarinta-satakieli toverilleen.

Viimein prioritar nousi, liikkuen kuin omituisessa unessa vaeltava, astui sisäkammioon ja laskeutui vuoteelleen.

Piispan rukous oli kuultu.

Priorittarelle oli suotu armoa ja voimaa valita vaikeampi osa; hän uskoi toden teolla juuri vaikeamman osan Jumalan tahdoksi.

Ja kun hän viimein laski päänsä pielukselle, hiipi hänen mieleensä muuan rukous Gregoriuksen sakramentariosta, tyynnyttäen hänet lepoon kaikkivaltiasta voimaa ja ikuista rauhaa tulkitsevalla viestillään.

Kaikkiwaltias ja ikuinen Jumala, Joka hallitset kaikkea taivaassa ja maan päällä; kuule armollisesti omiesi rukoukset ja suo meille Sinun rauhasi kaikkina elomme päivinä; Jesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta. Amen.

XXXI luku