Mutta hänen vielä näin katsoessaan ritari irroitti käsivartensa hänen ympäriltään, astui askeleen eteenpäin, jättäen hänet varjoon ja vihelsi kolmasti jäljitellen rastaan kutsuääntä.
Silmänräpäyksessä olivat asemiehet jaloillaan, asettuivat sukkelaan kryptan sisäänkäytävän eteen ja pysähtyivät siihen, estäen ketään pääsemästä sisään.
Kun heidän kiireiset askeleensa vielä kajahtivat portailla, kuului kryptasta hiljaa kuovin haikea kutsu.
Paareilla makaava mies nousi, jätti siteensä paikoilleen ja vilkkumatta kummallekaan puolelleen astui pylväsmetsään ja hävisi näkyvistä. Käytävää, jonka vartiana hän oli, ei voinut alttarilta nähdä. Molemmat olennot, jotka vielä seisoivat hiljaa varjossa, olivat nyt täysin turvassa ja yksin.
Sitten ritari kääntyi priorittaren puoleen, tarttui vasemmalla kädellään hänen oikeaansa ja vei hänet alttarin eteen.
Täällä ritari päästi hänen kätensä, kun he polvistuivat vierekkäin, ritarin kädet miekan ristikahvalla, priorittaren ristissä rinnallaan.
Silloin irroitti prioritar vihkisormuksensa vasemman kätensä neljännestä sormesta ja antoi sen ritarille.
Vaistoten hänen halunsa tämä nousi, laski sormuksen alttarille ja polvistui uudelleen.
Kohta hän nousi taas, otti sormuksen, suuteli sitä kunnioittavasti ja pujotti sen vasemman kätensä pikku sormeen.
Priorittaren alakuloiset silmät, jotka tuijottivat häneen, eivät ilmaisseet tällöin hyväksymistä eivätkä kieltoa.