Sisar Seraphinen intomieliset nyyhkytykset herättivät priorittaressa levottomuutta ja huolta.
Tämä nuori nunna oli vasta äskettäin lähetetty Whytstoneen Tewkesburyn luostarista, missä hän oli palvellut uusikkoaikansa ja tehnyt lopullisen lupauksensa. Prioritar tajusi nyt, kuinka vähän hän tunsi sisar Seraphinen sisäistä mielenlaatua, ja moitti itseään siitä, että oli katsonut enemmän ulkonaiseen muotoon kuin sydämeen, ollut asiastaan liian varma ja luottanut ylenmäärin toisten arvosteluun. Tuntiessaan menetelleensä väärin sekä koko nunnakuntaa että erikoisesti sisar Seraphinea kohtaan hän sai uudelleen kärsivällisyyttä.
Hän kohotti itkevän nunnan lattiasta, kietoi käsivartensa suojelevasti hänen ympärilleen ja talutti hänet Madonnan alttarin ääreen.
"Lapseni", hän puhui, "meille on annettu eräitä kärsimyksiä, jotka voimme parhaiten kertoa Pyhälle Neitsyelle itselleen. Koeta keventää sydäntäsi ja löytää lohtua… Kallistaako mielesi korvansa jälleen maallisen rakkauden muistolle, jonka hylkäsit antautuaksesi täydelleen taivaalliselle rakkaudelle?… Tuottaako sinulle tuskaa pelko, että menettelit väärin rakastamaasi miestä kohtaan, kun hylkäsit hänet ruvetaksesi Taivaan morsioksi?"
Sisar Seraphine hymyili — halveksivaa pikku hymyä. "Ei", hän sanoi, "minä olin kyllästynyt Wilfrediin. Mutta — olihan niitä muitakin."
Priorittaren ääni kävi entistään vakavammaksi ja alakuloisemmaksi.
"Avioliittoako sinä sitten kaipaat ja halajat?"
Sisar Seraphine nauroi — tylyä, itsetietoista pikku naurua.
"En, minusta oli sietämätöntä tulla sidotuksi yhteenkään mieheen. Mutta minusta tuntui hauskalta olla rakastettu, ja minä tahdoin olla ensimmäisenä toisen ihmisen ajatuksissa ja sydämessä."
Prioritar katsoi tuota sievää, kyynelten tahrimaa muotoa ja pehmeäviivaista vartaloa. Silloin hänen mielessään heräsi muuan ajatus. Sen lausuminen nosti väliverhon hänen oman sydämensä kärsimysten Kaikkein Pyhimmän edestä; mutta hän ei jättäisi käyttämättä mitään, mikä voi auttaa tätä sielua, jota hän koetti ylentää.