Katse luotuna Neitsyt-äidin käsivarsilla lepäävään Pienokaiseen hän kysyi vakavalla ja hiljaisella äänellä:
"Saattaako sinun sydäntäsi halajamaan takaisin maailmaan herkeämätön kaipaus saada oma lapsi sylissä pidettäväksi, rinnoille painettavaksi, helmassa uneen liekutettavaksi?"
Sisar Seraphine tuijotti priorittareen kerrassaan hämmästyneenä.
"Kaikkea vielä!" hän vastasi kärsimättömänä. "Minä en ole koskaan pitänyt lapsista. Äitiyden harmit eivät minua houkuttele; siinä olisi jo kyllin syytä luopua maailmasta."
Silloin prioritar veti pois suojelevan käsivartensa ja katsoi ankarasti sisar Seraphineen.
"Sinä menettelet petollisesti valaasi kohtaan", hän sanoi, "sinä pilkkaat kutsumustasi; eikä kuitenkaan mikään arvokas tai jalo tunne vedä sinun sydäntäsi takaisin maailmaan. Sinä haluat vain turhaa komeutta ja loistoa, kaikkea sellaista, mikä on omansa kohottamaan oman itsesi kunniaan. Palaa kammioosi ja vietä kolme tuntia rukouksessa ja katumuksessa Ristiinnaulitun edessä."
Prioritar kohotti kättään ja viittasi Kristuksen kuvaan, joka riippui isossa karkeassa ristissä seinällä vastapäätä ovea. Hänen äänensä tulkitsi ylimaailmallista hartautta, kun hän turvautui vielä viimeiseen keinoon.
"Totisesti", hän sanoi, "totisesti ei mikään omakohtainen rakkaus voi elää katsellessa meidän autuaan Herramme kuolemaa ja uhrautumista! Polvistu siis ristin ääreen ja opi —"
Mutta sisar Seraphinen ärtynyt mieli, havaiten äkkiä toivottoman kapinoitsemisensa turhaksi, kiihtyi samassa tuokiossa aivan hillittömäksi.
Räjähtäen hurjaan nauruun hän työnsi päänsä taaksepäin ja osoitti sormi ojolla Ristiinnaulitun kuvaa.