Nostaen lyhtynsä nousi sisar Abigail meluavasti seisoalleen.
"Mitä sinä odotat, sisar Antony? Pyhät sisaret ovat nyt jo astuneet kammioihinsa."
Mary Antony kohotti hämmästyneitä silmiään.
Päivänsäteiden kultakimput lankesivat tyhjään pylväskäytävään.
Avoimen oven läpi näkyi kaukana käytävässä muutamia valkeita hahmoja, jotka yksitellen hävisivät kammioihinsa.
Mary Antony peitti pelästyksensä vihanpuuskaan.
"Mene tiehesi, hävytön homssu! Hillitse äänekäs kielesi ja ripusta kajahteleva lyhtysi naulaan; tai vielä parempi on, jos pidät lyhtysi ja ripustat itsesi naulaan lyhty kädessä. Jos minulla on hurskas aikomus rukoilla täällä auringonlaskuun saakka, niin ei se koske sinua ensinkään. Mene tiehesi, sanon minä!"
Yksin jäätyään Mary Antony avasi hitaasti oikean kämmenensä ja tuijotti siihen.
Siinä oli yksi herne.
Hän astui istuimen ääreen ja laski vapisevin käsin vasemmassa olevat herneet.