"Jos minä siis en voi täyttää herra piispan käskyä, niin minä kerron hänelle, että sinä ja sinun itsepintaisuutesi ovat estäneet aikeeni toteuttamisen."
Portinvartiatar vapisi.
"Tuo minulle käsky kunnianarvoisalta äidiltä, sisar Antony!"
"Sitä minä en voi", sanoi Mary Antony, "kuten hupsukin huomaa, kun minä kerran kunnianarvoisan äidin tietämättä menen viemään sanaa herra piispalle tämän omasta käskystä."
Sisar Mary Mark epäröi. Hän oli kylläkin nähnyt herra piispan astuvan porttiholvista sisään ja menevän puutarhaan, tuttavallisesti keskustellen sisar Mary Antonyn kanssa. Mutta kunnianarvoisa äiti oli uskonut hänen huomaansa portin vartioimisen.
"Kuuleppas, Mary Mark", sanoi sisar Antony. "Minun täytyy heti lähettää sana alapriorittarelle. Sinä lähdet sitä viemään ja jätät minulle portin vartioinnin, kuten niin usein on kunnianarvoisan äidin käskystä tapahtunut, kun sinut on käsketty muuanne. Jos sinä palatessasi — eikä sinun tarvitse kiirehtiä — huomaat minun lähteneen, ei kukaan saata soimata sinua. Ja kun herra piispa auringonlaskussa ratsastaa tänne, antaa hän sinulle siunauksensa ja vielä jotain muutakin."
Mary Markin epäilykset haihtuivat.
"Minä otan viedäkseni sanan", sanoi hän pehmentyneenä.
"Mene keittiön ja refektorion portaita alapriorittaren kammioon. Sano, että kunnianarvoisa äiti aikoo viettää yön rukoillen ja valvoen, eikä saavu illalliselle, vaan haluaa, että alaprioritar astuu hänen sijaansa. Ja ettei kunnianarvoisaa äitiä saa millään ehdolla häiritä."
Sisar Mary Mark, joka näin sai pätevän syyn poistua paikaltaan ja ansaita piispan suosion antamatta aihetta tyytymättömyyteen priorittaren taholta, lähti keittiön kautta viemään Mary Antonyn sanomaa.