"Oletteko loihtinut tämän tänne, jalo herra?" kysyi Mora, äkkiä tuntien selvää nälkää.
"En", vastasi piispa. "Mutta minä olin ulkona tunti sitten. Ja maitotyttö oli jalkeilla ennen minua. Ja niin me saimme aikaan tämän yksinkertaisen aterian."
Ja sillaikaa kuin sulhanen ja Deborah-vanhus vielä uinailivat, aterioivat morsian ja piispa yhdessä ruusutarhassa; ja piispan silmät välkkyivät kuin iloisen koulupojan pyhäpäivänä; ja väri palasi Moran poskille ja hän hymyili ja hänen sydämensä keveni, kuten aina heidän pitkän ystävyytensä aikana, kun piispa oli tullut hänen luokseen hilpeällä mielellä.
Mutta kun Mora oli aterioinut riittävästi ja näytti voimistuneen ja virkistyneen, nojautui piispa taaksepäin istuimellaan ja lausui äkkiä vakavana: "Ja nyt, tyttäreni, kertokaa minulle, mikä sai teidät oivaltamaan oikeaksi tämän peruuttamattoman askeleen, luopumaan lupauksistanne ja antautumaan Hugh'n kihlatuksi? Kun viimeksi puhelimme yhdessä, selititte te, ettei siihen riittäisi mikään muu kuin selvä merkki, jonka pyhä Neitsyt itse teille antaisi ja joka vakuuttaisi, että teidän velvollisuutenne ennen kaikkea kohdistuu Hugh'hun ja että taivas vapauttaisi teidät lupauksistanne. Saitteko te tällaisen merkin?"
"Kyllä, jalo herra, minä sain sen ihmeellisellä lavalla. Pyhä Neitsyt ilmaisi tahtonsa ilmestyksessä, josta oli mahdoton erehtyä, ja valitsi välikappaleekseen niin halvan ja yksinkertaisen olennon, etten minä voinut muuta kuin huudahtaa: 'Sinä olet salannut nämä asiat viisailta ja taitavilta, mutta paljastanut ne lapsille?'"
"Entä kuka", kysyi piispa, kiinnittäen katseensa persikkaan, jota hän kuori ylen huolellisesti, "kuka oli tuo lapsi?"
"Vanha maallikkosisar, Mary Antony."
"Niinkö", mutisi piispa, "iäkäs lapsi! Tosiaankin hyvin huomattava lapsi. Olisinpa taipuvainen sanomaan, hyvin viisas ja taitava lapsi."
"Ei, jalo piispa", huudahti Mora päättäväisellä äänellä, joka sai piispan kuvittelemaan, että jos hän olisi kohottanut katseen persikastaan, hän olisi kohdannut hunnun ja skapularion ankarat viivat, "te ja minä olimme viisaita ja taitavia, jotka harkitsimme puoleen ja toiseen oman arvelumme ja järkemme mukaan. Mutta tälle lapselle pyhä Neitsyt soi selvän näyn."
"Kertokaa minulle se", sanoi piispa, halkaisten persikan ja poistaen kiven, jonka hän huolellisesti pyyhki ja pisti vyöhönsä. Piispalla oli tapana istuttaa persikan kiviä.