Prioritar oli mennyt; satakieli oli mennyt; Mary Antony oli mennyt; ja piispa toivoi hartaasti, että hänkin pääsisi lähtemään.
Nyt hän kääntyi priorittaren pöytää kohti. Prioritar oli lähettänyt palatsiin paavin kirjeestä tekemänsä jäljennöksen. Mutta hän oli jättänyt pöydälle pergamenttikaistaleita, joille hän valvontaöinään oli jäljentänyt ja kääntänyt palasia rukouskirjoistaan. Piispa keräsi ne ja luki ne seisoessaan siinä. Kaksi hän pisti vyöhönsä, mutta kolmannen hän asetti vuoteelle, yhteenliitettyjen käsien viereen.
"Ota tämä mukaan jalokivi-istuimellesi, rakas uskollinen sydän", sanoi hän, "sillä totisesti oli sinun suotu käsittää, mitä sinun piti tekemän ja myöskin armoa ja voimaa toteuttaa se!"
Rauhalliset kasvot, jotka teki kauniiksi se ikuisen nuoruuden ilme, jonka kuolema tuo mukanaan iäkkäillekin, näyttivät hymyilevän, kun kallisarvoinen pergamentti pujottui yhteenliitettyihin käsiin. Piispa polvistui pitkään kiitosrukoukseen. Vihdoin hän kohotti kasvonsa ja lausui: "Ja suo, oi Jumalani, minunkin pysyä uskollisena kuolemaani saakka."
Sitten hän nousi ja soitti luostarin kelloa.
XXXIX luku
"LOISTAVA RITARI".
Warwickin linnan portailla seisoi ritari morsiamineen.
Heidän katseensa oli vielä kääntyneenä kohti holvikäytävää, jonne Symonin, Worcesterin piispan ylväs hahmo, mustan tammansa Shulamiten seljässä, juuri oli hävinnyt heidän näkyvistään.
Vihkimys oli toimitettu linnan kappelissa puoli tuntia aikaisemmin hämmästyttävällä loistolla ja juhlallisuudella. Pappeja oli odottamatta astunut esiin. Notkeavartiset liljat hehkuivat valkeina pyhäkön varjossa. Juhlallinen soitanto paisui ja taantui, Gregoriuksen virsien kumea pauhu alkoi matalalta kuin jättiläismehiläisten hyminä suuressa apilapellossa; sitten se paisui täysiääniseksi soinnuksi ja kohosi mahtavana ääniaaltona korkeuteen, ja kaiku vastasi klerestoriosta; sitten se taantui hiljaiseksi taas.