Moran voimat raukenivat ja hänestä tuntui kuin kuolisi hän vaipan alle, ja että kun Hugh vihdoin poistaisi sen, osoittautuisi se paariliinaksi, jonka alla makaisi kuollut morsian.
"Kuollut morsian! Kuollut morsian!" kajahtelivat askeleet. Ja koko matkan Moraa vaivasi kuvittelu, joka pimeässä oli käynyt hänen hämääntyneitten aistiensa kimppuun, että isä Gervaisen henki oli tullut paareja vastaan, että se oli hänen äänensä, joka oli lempeästi kuiskannut: "Älä ole peloissasi äläkä murehdi. Mene rauhaan."
Samalla oli hänessä virinnyt todellinen kammo ulkomaailmaa kohtaan, luostarin tarjoaman suojan hurja kaipaus ja suorastaan ruumiillinen pelko sitä hetkeä kohtaan, jolloin verhoava vaippa poistettaisiin ja hän joutuisi olemaan kahden rakastajansa kanssa, joka tavoittaisi hänet syliinsä, kun hän nousisi paareilta.
Ja kun hänet sitten oli nostettu portaita ylös, ja hän huomasi käytävän hiljaisuuden ja kohta huoneen vielä suuremman äänettömyyden, kun paarit oli laskettu maahan ja kantajain askeleet lakanneet kuulumasta, lausui Hugh syvällä äänellään hiljaa: "Vaihda nopeasti vaatteita, rakkaani. Me emme saa menettää aikaa yhtään." Mutta hänen kätensä ei koskettanut vaippaa ja hänenkin askeleensa lakkasivat kuulumasta.
Silloin hän työnsi yltään raskaat poimut ja noustessaan istualleen hän havaitsi olevansa yksinään makuuhuoneessa, jossa kaikki, mitä hän saattoi tarvita oli valmiina esillä, ja vuoteella oli hänen vihreä ratsastuspukunsa, josta hän oli luopunut ainaiseksi kahdeksan vuotta aikaisemmin!
Seuraavan puolituntisen hän mielessään sivuutti.
Hän näki ilmestyvänsä ovelle portaitten päähän, jotka johtivat majatalon pihalle, missä ratsasjoukko odotteli ja Iconia, piispan kaunista valkoista ratsua, kuletettiin edestakaisin ja Hugh seisoi avattu kirje kädessään.
Kun hän epäröiden pysähtyi ovelle ja loi silmänsä odottavaan joukkoon, katsahti Hugh ylös ja näki hänet. Hänen silmissään välähti voitonriemuinen ilo, jumaloiva rakkaus ja ihailu. Mora oli välttänyt katsomasta kuvastimeen, mutta kun Hugh portaita myöten astui häntä vastaan, heijastui hänen kasvoistaan hänen morsiamensa sulo. Hänelle oli tuottanut sellaista sydämen ahdistusta luopua pyhästä puvustaan ja ottaa ylleen nämä maailmalliset vaatteet, jotka kuuluivat elämään, jonka hän jo kauan sitten oli jättänyt taakseen, että Hugh'n ilmeinen ihastus muutoksen johdosta sai hänen tuntemaan järjetöntä katkeruutta. Ja Hugh'n tummissa silmissä näkynyt äkillinen lemmenvälähdys huikaisi hänen sydäntään, kuten välähtävä auringonsäde huikaisee alituiseen hämärään tottunutta silmää.
Mora otti piispan kirjeen poiskääntynein silmin, luki sen ja astui sitten nopeasti portaita alas odottavan Iconin luo.
"Nosta minut satulaan", sanoi hän Martin Goodfellowille saapuessaan hänen luokseen, ja Martin Goodfellow heilautti hänet satulaan.