"Sitten olisi vain piispa jälellä."
"Minäpä en jätä sinua, armaani. Ja minä pelkään esittäneeni kömpelösti isä Gervaisea koskevan asian. Sellaisena kuin piispa sen minulle kertoi, ei siinä ollut mitään, joka ei olisi ollut jaloa. Minun mielestäni olisi pitänyt naisen sydämessä tuntua suloiselta olla niin rakastettu."
"Vaikene", vastasi Mora, "sinä et tunne nunnan sydäntä."
Hugh ei enempää pohtinut tätä. Hänelle riitti tietää, että turmeltunut kuva, jonka Mora oli kantanut hautaan, ei ollut heidän yhteisen rakkautensa ihanne tai tulevan yhteisen onnensa toivo.
"Aika rientää, rakkaani", lausui Hugh. "Saanko puhua sinulle ensi suunnitelmistani?"
"Minä kuuntelen", vastasi Mora.
Hugh seisoi ovella, keskellä keltaisia ruusuja, nojaten pihtipieleen, käsivarret ristissä rinnalla, toinen jalka levossa.
Yhtäkkiä muisti Mora kohtauksen kammiossaan, jolloin Hugh oli seissyt tässä asennossa, vielä naiseksi verhottuna, ja hän itse oli sanonut: "Tiedän, että te olette mies", ja sydämessään lisännyt: "Ja varmaankin pontevampi mies kuin Mary Seraphinen serkku Wilfred!"
"Lähdemme ratsain liikkeelle tänään", sanoi ritari, "jos sinä tunnet jaksavasi istua muutamia tunteja satulassa, päästäksemme seuraavaan pysähdyspaikkaamme. Se on muuan majatalo keskellä metsää: kovin vaatimaton paikka, pelkään; mutta siellä on yksi hyvä huone, jonne voit asettua mukavasta mistress Deborah'n kanssa. Minä makaan ulkosalla heinissä miesteni kera. Vahtia on pidettävä koko yö. Me kuljemme villien seutujen kautta määräpaikkaan päästäksemme."
Hugh vaikeni. Hän ei voinut jatkaa tässä kuivassa asiallisessa äänilajissa. Hänen ryhtyessään uudelleen puhumaan oli hänen äänensä matala ja hyvin hellä.