Mitä isä Gervaise olisikin sanonut, piispa ja ritari olivat yhtä mieltä!

Ja kuitenkin Mora olisi halunnut, että hänen rakas ja uskollinen ritarinsa olisi tarttunut hänen ojennettuihin käsiinsä.

Hän olisi halunnut tuntea ritarin voimakkaan otteen.

Ehkäpä pyhä Neitsyt, joka tuntee naisen sydämen, tässäkin ohjasi ritaria.

XLI luku

PIISPA MUISTELEE MENNEITÄ.

Symon, Worcesterin piispa, istui viileässä kirjastossaan.

Hän oli uupunut tavalla, jota hän ei ollut koskaan ennen tuntenut, eikä hän ollut voinut kuvitella, että mies saattaa olla henkisesti ja ruumiillisesti niin uupunut ja kuitenkin edelleenkin hengittää ja ajatella.

Muutamissa ihmisissä äärimäinen väsymys aiheuttaa ruumiillista levottomuutta. Toisin oli piispan laita. Kuta väsyneempi hän oli, sitä liikkumattomampana hän istui paikallaan; jalat hänellä oli ristissä, kyynärpäät tuolin nojapuissa, molempien käsien sormet keveästi toisiaan vasten painettuina, pää nojaten tuolin korkeata selustaa vastaan, katse kohdistettuna yli joen avautuvaan näköalaan.

Katsellessaan mitään näkemättömin silmin niittylakeutta, etäistä metsänreunaa ja Malvernin kukkuloiden pehmeätä ääriviivaa, hän ajatteli, kuinka mieluista olisi, jos ei tarvitsisi koskaan enää poistua tästä rauhallisesta huoneesta, ei koskaan enää nousta tuolistaan, ei koskaan enää hymyillä, kun sydän oli sairas, eikä kumartaa, kun mieli oli synkkä!