Niin pian kuin hän oli kiinnittänyt katseensa hartauskirjoihin, alkoivat hänen silmäluomensa hiljaa painua. Uni oli jo yllättämäisillään hänet, kun hän päätti antaa palatsin, kaupungin, jopa katedraalinkin mennä menojaan, kunhan hän vain saisi pitää priorittaren. Ja kun hän Moran kanssa nousi ylös kultaisia portaita, oli hänen mielensä päässyt lepoon: hänen uupunut ruumiinsa oli vaipunut uneen.
Muutaman harvan minuutin uni riitti piispalle; ja herätessään hän kuvitteli kuulleensa itsensä sanoneen: "Ei, Hugh. Ei kukaan muu kuin vanha maallikkosisar Mary Antony."
Hän nousi istumaan, ihmetellen mitä tämä lause saattoi tarkoittaa, milloin ja missä se oli mahtanut tulla lausutuksi.
Näin kummeksiessaan hän sattui kohdistamaan katseensa valkeaan kiveen, jonka hän oli heittänyt Severniin ja jonka ritari, syöksymällä kaiteelta jokeen, oli tuonut sen pohjasta. Kivi näytti jollakin tavoin olevan yhteydessä tämän satunnaisen lauseen kanssa, joka oli hänen aivoissaan toistunut.
Piispa nousi, astui työpöytänsä ääreen, otti valkean kiven käteensä ja seisoi liikkumattomana, mietteisiin vaipuneena. Sitten astui hän ulos kentälle ja käveli edestakaisin pihaan johtavan holviportin ja jokea reunustavan rintamuksen väliä.
Niin — täällä se tapahtui.
Hän oli ratsastanut Shulamiten selässä kaupunkiin sen yläpuolella olevilta kummuilta, mistä hän oli katsellut, kuinka prioritar oli ratsastanut joen rannalla olevalla niityllä.
Hän oli tavannut Hugh d'Argentin itseään odottamassa ja yhdessä he olivat käyskennelleet tällä kentällä vakavaan keskusteluun vaipuneina.
Hugh oli ollut kovin halukas kuulemaan joka yksityiskohdan, mikä oli sattunut piispan käydessä luostarissa, kohtauksen priorittaren kammiossa, kun piispa oli näyttänyt hänelle paavin vast'ikään Roomasta saapuneen lupakirjan. Puhuessaan siitä, millä tavoin asiat lähituntien kuluessa saattaisivat kehittyä, Hugh kysyi, tiesikö Moraa lukuunottamatta luostarissa kukaan hänen olostaan Worcesterissa, siitä, että hänen oli onnistunut tunkeutua pylväskäytävään kryptan kautta, valepuvussa päästä Moran kammioon ja puhua hänen kanssaan.
Piispa oli vastannut, ettei tästä tiennyt kukaan lukuunottamatta vanhaa maallikkosisarta Mary Antonya, joka oli priorittarelle ehdottomasti uskollinen, joka oli viekastunut yhdeksänkymmenen vuoden ajan pettäessään ylempiään, mutta ansaitsi täyttä luottamusta.