Heti auringonlaskun jälkeen saapui palatsiin muuan piispan miehistä, joka oli jäänyt jälelle Warwickiin, ja toi sen uutisen, että ritari, hänen puolisonsa ja koko heidän seurueensa oli ratsastanut pois Warwickista edellisenä päivänä iltapäivällä.
Piispa pahoitteli tämän välttämättä aiheuttamaa viivytystä, mutta iloitsi samalla kotimatkan pikaisesta alkamisesta, hän kun oli salassa peljännyt, että Hugh'lle kenties tuottaisi vaikeutta saada morsiamensa jatkamaan matkaa kanssansa.
Kuitenkin kaikitenkin olivat he vain kaksi päivämatkaa lähetistä edellä, ja kiiruusti ratsastamalla saattoi tämä tavata heidät seuraavana päivänä. Mukavassa takasatulassakin istuen oli mistress Deborah osoittautuva kykenemättömäksi liika kiireiseen matkantekoon.
* * * * *
Mutta seuraavana päivänä veli Philip saapui piispan luo kiirehtien kovin levottoman näköisenä.
Lähetti oli palannut, kipein jaloin ja lopen uupuneena, runneltuna ja haavoittuneena, tuskin riepuakaan yllään.
Metsässä, enää kymmenen peninkulman päässä Warwickista oli rosvojoukko pimeyttä hyväkseen käyttäen karannut hänen kimppuunsa, riistänyt häneltä hevosensa ja kaiken hänen omaisuutensa ja jättänyt hänet kuolleeksi luultuna tienojaan. Mutta mies oli vain ällistynyt ja ruhjoutunut, ja kun hänelle selvisi asemansa, katsoi hän parhaaksi palata takaisin Worcesteriin ja siellä kertoa tapaturmansa.
Piispa kuunteli vaieten tätä tarinaa.
Kun se oli päättynyt lausui hän hiljaa: "Hyvä veli Philip, sinun älysi osasi oikeaan, minun väärään. Jos minä olisin antautunut sinun opastettavaksesi, en minä olisi menettänyt hyvää hevosta enkä — ja sillä seikalla on näissä oloissa suurempi merkitys — kaksikymmentä neljä tuntia kallista aikaa."
Veli Philip teki syvän kumarruksen ja näytti syvästi häpeävän omaa suurempaa älykkäisyyttään ja onnettomana toivovan, että kunnianarvoisa isä olisi ollut oikeassa ja hän väärässä.