VI luku
HURMEPUKUINEN RITARI.
"Ei, tänä aamuna ei minulla ole mitään sinua varten", sanoi Mary Antony punarinta-satakielelle "ei mitään muuta kuin hauskoja juttuja. Voin kertoa sinulle tarinan tai kaksikin, voin antaa sinulle viisaita neuvoja; mutta laukussani, mestari kerjäläismunkki, ei ole muuta kuin hernepussini."
Vanha maallikkosisar istui puutarhassa lepäämässä. Hänellä oli ollut uuttera työrupeama, mutta se oli ollut sotkuista uutteruutta. Sillä lähdettyään ulos rikkaruohoja kitkemään hän oli jonkin ajan kuluttua saanut voimakkaan halun ryhtyä valmistamaan kukkavihkoa ja istui nyt kivipenkillä pyökkipuun alla pitäen kädessään isoa kiehkuraa. Se oli laadittu moninaisista kukkivista rikkaruohoista, jotka oli järjestetty erittäin huolellisesti ja sidottu yhteen kiertotattaren karhilla.
Vaikka Antony eukko olikin monessa suhteessa tarkkasilmäinen ja harvinaisen ovela, sattui hänen korkea ikänsä kuitenkin toisinaan ilmenemään lapsellisina päähänpistoina. Hänen ajatuksensa saattoivat lähteä liikkeelle väärän olettamuksen viitoittamaa suuntaa, jolloin hän useinkin päätyi unelmankaltaiseen johtopäätökseen. Niinpä nytkin, havahtuen hetkellisestä torkahduksesta miellyttävässä siimeksessä, hän alkoi kummastella, miksi vanha selkä tuntui ikäänkuin katkenneelta, ja joutui aivan ihmetyksiin, kun huomasi kädessään ison kiehkuran voikukkia, päivännoutoja, ratamoja sekä kiertotattaria.
Penkin toisessa päässä seisoi punarinta-satakieli. Pyökki kasvoi juuri kyllin likellä pylväskäytävää, sämpyläsaksan puuta ja sen omaa erikoista marjakuusipensaikkoa kuuluakseen sen pikku Valtakuntaan.
Mainittuaan hernepussin Mary Antony tunsi vastustamatonta halua katsella sen sisältöä ja ennen kaikkea levittää tämän punarinta-satakielen kirkkaiden silmien nähtäväksi.
Hän laski eriskummallisen kukkavihon ruohikkoon jalkainsa juureen, kääntyi syrjittäin kivi-istuimelle ja veti pussin esiin laukustaan.
"Kas niin, mestari sämpyläsaksa!" hän sanoi. "Saat tehdä sen omalla vastuullasi, mutta nyt annan sinulle tilaisuuden nähdä omilla kirkkailla silmilläsi hurskaat sisaret; kaikki yhdenkaltaisia kuin herneet rokassa — siltä ne, Herra paratkoon, näyttävätkin astellessaan edes ja takaisin; mutta ensiksi, jos nimittäin sattuisin heidät löytämään, ne muutamat jotka olen erikoisesti valinnut toisten joukosta."
Kurkisteltuaan tiukasti pussiin hän sai hetken kuluttua hienon valkoisen herneen, kurtistuneen herneen ja tuon kolmannen, värittömän ja pilkullisen herneen sijoitetuksi riviin kivilaatalle.