"Rakkaani, etkö olisi ilman tätä näkyä tullut minun luokseni? Olisiko minun muussa tapauksessa pitänyt ratsastaa Worcesterista yksinäni?"
Seisten hänen vieressään vastasi Mora hellästi:
"Rakas Hugh, uskollinen ritarini, kun minä nyt kerran olen täällä — ja niin iloitsen täälläolostani — niin kuinka voisin vastata siihen. Ja kuitenkin minun täytyy sanoa totuudenmukaisesti: ilman näkyä en olisi tullut. Mitään siunausta ei olisi koitunut siitä, jos minä olisin tullut luoksesi raahaten rikottuja valojani kuin kahleita perässäni. Mutta pyhä Neitsyt itse vapautti minut ja käski minun mennä. Senvuoksi minä tulin luoksesi ja senvuoksi minä olen täällä."
"Kerro minulle uudelleen pyhän Neitsyen sanat, kun hän näyssä laski sinun kätesi minun käteeni."
"Pyhä Neitsyt sanoi: 'Ota hänet. Hän on aina ollut sinun. Minä olen ottanut hänet ainoastaan antaakseni hänet sinulle.'"
Ja Mora kalpeni, hänen sydämensä alkoi kiivaasti sykkiä, ja väri vaihteli hänen poskillaan, sillä ritari oli astunut hyvin likelle häntä ja hän saattoi kuulla tämän kiihkeän hengityksen.
"Mora, armaani", lausui hän, "jokainen olentoni säije huutaa sinun puoleesi. Kuitenkin minä tahdon, että sinun onnesi on käyvä omani edellä, ja ennen kaikkea tahdon, että pyhä Neitsyt asuu kodissani. Hänenkään käskystään minä en voi sinua ottaa. En voi ottaa sinua, ennenkuin omat suloiset huulesi lausuvat: 'Ota minut. Minä olen aina ollut sinun!'"
Mora kohotti silmänsä niin että ne kohtasivat ritarin katseen. Kuutamovalossa näyttivät Moran kasvot melkein ylimaallisilta puhtaassa sulossaan, ja samoin kuin tuona yönä niin kauan sitten näki ritari hänen silmänsä loistavan vastaansa jalokiviä kirkkaampina, lemmen kyynelten täyttäminä.
"Rakas oma mieheni", kuiskasi hän, "tänä yönä me olemme kihlattuja vielä. Mutta huomenna minä ratsastan kotiin sinun kanssasi. Huominen on oleva meidän hääpäivämme. Minä sanon kaiken — minä en sano mitään — minä sanon kaiken mitä tahdot. Ei, katsohan! Päivä sarastaa idässä. Sano 'tänään' — tänään, rakas ritarini! Mutta anna minun nyt poistua, anna minun tavoittaa outo onneni yksinäni! Anna minun nukkua omassa huoneessani, herätäkseni virkistyneenä, mennäkseni, Hugh, sinun kanssasi, milloin ja minne ikinä sinä tahdot." Ritari risti kätensä rinnalleen. "Mene", sanoi hän lempeästi, "ja olkoon pyhä Neitsyt kanssasi. Sielumme ovat tänä yönä olleet kukkurallansa pyhää onnea. Minä en pyydä mitään korkeampaa iloa kuin odottaa sen päivän sarastusta, joka on antava sinut minulle, tietäessäni, että sinä turvallisesti nukut huoneessasi tämän katon alla."
"Minä rakastan sinua!" kuiskasi Mora ja oli poissa.