RASTAAN LAULU.
Aamuaurinko pilkisti jo Moran huoneeseen, kun hän avasi silmänsä ja heräsi samassa täyteen tajuntaan, kuten syvän ja unettoman levon jälkeen tapahtuu.
Ja samalla kun hän heräsi, kuuli hän sydämensä kuiskaavan: "Meidän hääpäivämme. Tänä päivänä minä annan itseni Hugh'lle! Tämä päivä vie minut kotiin".
Hän ojentausi täyteen pituuteensa vuoteellaan, kädet ristissä rinnallaan, ja antoi suloisen lemmenaallon huuhtoa ylitsensä, kiireestä kantapäähän saakka.
Ulkona maailma kylpi päivänpaisteessa; hänen omassa sydämessään säteili tämä uusi lemmen täyttymys.
Hän lepäsi aivan hiljaa ja antoi sen peittää koko olentonsa.
Kymmenen päivää sitten pyhä Neitsyt oli antanut hänet Hugh'lle.
Kahdeksan päivää sitten oli piispa kirkon nimessä tehnyt saman.
Mutta tänään oli hän itse antava itsensä rakastajalleen.
Tämä oli hänen oikea hääpäivänsä. Tätä oli Hugh odottanut. Ja hänen ritarillisen kärsivällisyytensä palkkana oli oleva, että Mora omasta vapaasta tahdostaan lausuisi: "Hugh, mieheni, vie minut kotiisi!"