Mutta Hugh'n silmistä kohtasi hän katseen, joka oli täynnä mykkää apeutta.
Sitten välähti niistä intohimon salama, hurjan huolettomuuden ilme. Hän ojensi käsivartensa tavoittaakseen Moran, mutta antoi niiden vaipua taas ja katsahti kummallekin kupeelleen, kuin etsien jotakin ulospääsyn tietä.
Mutta nähdessään Moran kasvoilla kuvastuvan hämmästyksen, Hugh voimakkaalla ponnistuksella hillitsi mielenliikutuksensa ja puheli tyvenesti ja huolella harkiten sanansa.
"Ah Mora", sanoi hän, "kovalta tuntuu minusta tosiaankin, että minun juuri tänä päivänä on pakko jättää sinut. Mutta varhain aamulla saapui kirje, joka velvoittaa minut viivyttelemättä ratsastamaan etelään järjestämään muuatta asiaa, joka on erinomaisen tärkeä. Uskon, etten viivy poissa kauemmin kuin yhdeksän päivää. Kun sinä nyt olet onnellisesti päässyt omaan kotiisi, oman väkesi keskuuteen, voin minä pelotta poistua luotasi. Sitäpaitsi Martin Goodfellow jää tänne edustamaan minua, ja on kaikessa sinun käskettävänäsi."
"Keneltä on kirje, Hugh, joka tällaisena päivänä riistää sinut minulta?"
"Se on mieheltä, joka on minulle hyvin tuttu, ja joka asuu neljän päivämatkan päässä täältä."
"Mikset suoraan sano: 'Se on piispalta, ja on kirjoitettu hänen palatsissaan Worcesterin kaupungissa.'"
Hugh rypisti kulmiaan.
"Mistä sinä sen tiesit?" kysyi hän melkein töykeästi.
"Rakas ritarini, kuultuani hevosten tömistelyä pihalta, minä katselin alas akkunasta ja näin itselleni hyvin tutun maallikkoveljen ynnä kolme muuta hevosmiestä piispan väreissä. Mitä on piispa Symon saattanut kirjoittaa, että sen juuri tänään pitää riistää sinut minulta?"