Ja miksi?
Siksikö, että kun hänen huulensa kumartuivat kohti ritaria antautuvan hellyyden vallassa, ritari oli osoittanut hänelle priorittarelle kuuluvaa kunnioitusta, sensijaan että olisi syleillyt häntä vastaukseksi hänen antautumiseensa?
Vai siksikö, että ritari oli pyytänyt häntä siunaamaan itseään, niinkuin hän meni siunaamaan köyhiä luostarin portille?
Vai vaikuttiko hänen ajatuksiinsa tajuttomalla tavalla ritarin ajatus, kun tämän äkkiä oli pakko lähteä ratkaisemaan jotakin vaikeutta, joka koski heidän avioliittoaan tai piispan osallisuutta pakoon?
Portin sulkeutuminen kajahti hänen korvissaan kuin pamahdus.
Hän värähti; ja muisti, kuinka hän oli värähtänyt kuullessaan avaimen kiertyvän kryptan ovessa. Minkä suuren muutoksen kahdeksan rakkauden ja vapauden päivää olikaan aikaansaanut? Silloin värähdytti häntä ajatus, että hän nyt oli peruuttamattomasti suljettu luostarista pois. Nyt värähdytti häntä se, että piispan lähetin saapuminen ja jokin määrittelemätön ilme Hugh'n esiintymistavassa sai hänet muistelemaan entisyyttään.
Hän seisoi aivan hiljaa. Kukaan ei tullut häntä hakemaan. Hän oli kuin kiveksi jähmettynyt.
Ei ollut ensi kertaa kuin tällainen taaksensa katsominen vaikutti jähmetyttävästi naiseen. Hänen mieleensä muistui Lotin vaimo, joka astui eteenpäin enkelin käden hiljaisen painostuksen ohjaamana, mutta katsoi taakseen, kun painostus lakkasi.
Hän oli astunut eteenpäin pyhän Neitsyen armollisen ilmoituksen ohjaamana. Miksi katsoisi hän taakseen. Parempi oli hänen toimia pyhän käskyn mukaisesti, "Unohtaa ne kuin takana ovat ja kurkottaa niihin, kuin edessä ovat" — niin oli apostoli Paavalin mukaan ihmisen tekeminen. Varmastikin oli tämä ainoa, mitä hän nyt saattoi tehdä; muun sai hän jättää miehensä ja piispan huomaan.
"Tämän vain minä teen", lausui hän ääneen. Ja tämä päätös mielessään astui hän eteenpäin päivänpaisteeseen.