"Tee se nyt!" lauloi rastas pihlajassa.
XLVII l1uku
YLLÄTYS.
Worcesterin piispa istui pöytänsä ääressä kirjastossaan, ja mietiskeli kirjettä, jonka Vatikaanista saapunut lähetti oli tuonut hänelle edellisenä iltana.
Se sisälsi kutsun palata hänen eniten rakastamaansa maahan, päivänpaisteen ja kukkien, kauniin kielen ja kohteliaan käytöstavan, taivaallisen kauneuden ja enkelimäisen laulun maahan, ja vielä lisäksi, palata sinne Rooman kirkon kardinaalina.
Hänen piti ennen yötä ratkaista suostuisiko hän vai hylkäisikö hän tarjouksen. Lähetin piti lähteä paluumatkalle aikaisin seuraavana aamuna.
Pitikö hänen mennä vai jäädä tänne?
Oliko Mora nyt onnellisesti turvassa vai vieläkö hän tarvitsi häntä?
Milloinkaan ei kardinaalin hattu varmaankaan ollut tällaisesta syystä riippuvainen! Pyhä Isä ei saattanut uneksiakaan, että kysymys erään naisen onnesta tai onnettomuudesta saattoi aiheuttaa epäröintiä.
Mutta äkkiä kohotti piispa päätään; kirjasto oli kaukana pihasta, mutta varmasti kuuli hän hevosen kavioiden kapsetta kivitystä vasten.