"Ei, hyvä ystävä", sanoi Mora, jota kertomus oli suuresti liikuttanut. "Antakaa minulle käsiinne joutunut kirje, jonka te niin uskollisesti olette koettanut tuoda perille. Mieheni palaa viiden päivän kuluttua. Silloin minä jätän hänelle kirjeen ja esitän kertomuksenne. Hän on oleva kovin kiitollinen hyvästä palveluksestanne ja liikutettu teidän uskollisesta muistostanne."
Tummaverinen mies veti laukustaan vahvasti sinetöidyn kirjeen, jonka kuoressa oli pitkä osoite. Hän antoi sen Moralle.
Mora katseli uteliaana miehen kasvoja. Hänen oli ihmeellistä nähdä edessään mies, jonka hengen Hugh oli pelastanut kaukana Idän taistelutanterilla.
"Mieheni nimessä kiitän teitä", sanoi hän. "Ja nyt tuo väkeni teille ruokaa ja viiniä. Teidän täytyy saada lepoa ja virkistystä, ennenkuin taas lähdette eteenpäin."
"Kiitän teitä", vastasi muukalainen. "Mutta minun täytyy viivyttelemättä jatkaa matkaani. Olisin vain toivonut, että palvelus, jonka omituinen sattuma salli minun ritarille suorittaa, olisi ollut arvokkaampi ja vaaranalaisempi."
Mies kumarsi syvään ja poistui. Tuokiota myöhemmin hän ratsasti ulos portista ja eteni pohjoiseen päin.
Jos veli Philip olisi ollut läsnä, olisi hän voinut huomata, että tummaverinen muukalainen istui piispan rotevimman ratsun selässä.
Sillä kuriton rosvon elämä ei päästä miestä valastaan, jonka hän vilpittömästä kiitollisuudesta on vannonut entisinä parempina päivinään.
Yksin jäätyään Mora astui parvekkeelle ja tarkasteli siellä, kirkkaammassa valaistuksessa, tätä tahriintunutta kirjettä.
Hämmästyksekseen huomasi hän siinä Symonin, Worcesterin piispan, tutun käsialan. Kuinka moni kirje, jonka kuorella olivat nämä sievät kirjaimet, olikaan saapunut Moran käteen.