Todistuksena lemmen Morassa aiheuttamasta muutoksesta oli, että tämä seikka tuli muita niin paljon tärkeämmäksi, ettei Mora ennen sen ratkaisua voinut ryhtyä miettimään muita mahdollisuuksia.
Toivehikkaana muisti Mora Hugh'n omantunnontarkkuuden isä Gervaisen asiassa. Mutta miksi oli hän lähtenyt neuvottelemaan piispan kanssa, ellei hän aikonut alistua piispan ohjeisiin?
Mutta vasta kun Mora oli palannut huoneeseensa ja polvistunut pyhän Neitsyen alttarin eteen, huomasi hän, että hän oli menettänyt oikeutuksensa jättää luostarin, ellei mitään näkyä ollutkaan esiintynyt.
"Pyhä Neitsyt", rukoili hän, kohottaen yhteenliitetyitä käsiään. "Minä, joka olen tullut kahdesti petetyksi, sekä mennessäni luostariin, että lähtiessäni sieltä, minä rukoilen sinua, kautta miekan, joka on lävistänyt sinunkin sielusi, suo minulle nyt ilmestys, joka vihdoinkin on tosi näky."
L luku
HOPEAKILPI.
Piispa istui pyöreän pöydän ääressä keskellä pitosalia, ryypäten vettä rubiininvärisestä pikaristaan, sillaikaa kun ritari aterioitsi.
He eivät olleet yksinään. Maallikkoveljiä, sandaalit jalassa, kulki äänettömästi edestakaisin, ja veli Philip seisoi liikkumattomana piispan tuolin takana.
Piispa puheli rauhallisesti kaikenlaisista asioista, tarkastellen sillä välin Hugh'ta, ja iloiten kylvyn vaikutuksesta. Se oli epäilemättä huuhtonut pois muutakin kuin matkatomun.
Ukkospilvi oli haihtunut ritarin otsalta; hänen silmänsä eivät enää olleet synkät, vaikka vielä väsyneet; hänen käytöksensä oli vielä kohteliaampi ja kunnioittavampi kuin tavallista, ikäänkuin olisi hän tahtonut hävittää töykeän ensi esiintymisensä vaikutuksen.