Hän kuunteli aivan vaieten piispan hiljaista puhelua, mutta saman piirteen oli piispa huomannut hänessä ennenkin; ja olihan helposti ymmärrettävissä, että vaitioloon vaipui mies, joka oli matkustanut kaukaa niukan muonan varassa ja nyt istui hyvinvarustetun pöydän ääressä.
Mutta ritari vain maisteli runsasta ateriaa ja tuskin liikuttikaan mainiota Italian viiniä.
Kun päivällinen oli päättynyt, lähetti piispa veli Philipin ja palvelevat munkit pois, nousi pöydästä ja meni lieden ääressä olevaan nojatuoliin viitaten ritaria asettumaan toiseen.
Niin istuivat he taas samalla tavoin kuin sinä yönä, jolloin paavin lähetti saapui, mutta nyt ei liedessä ollut tulta eikä kynttilöitä palanut pöydällä. Sensijaan loisti nyt kesäinen auringonpaiste sisään avoimista akkunoista.
"No, rakas Hugh", sanoi piispa, "kai sinä nyt kerrot, mikä on saanut sinut tulemaan. Vain ylen tärkeä seikka on saattanut aiheuttaa, että niin harras rakastaja ja aviomies on jättänyt morsiamensa ja lähtenyt hänestä neljän päivämatkan päähän, vain kaksi viikkoa hääpäivästä."
"Minä olen tullut, herra piispa", lausui ritari, joka puhui matalalla äänellä ja ilmeisesti itseänsä pakoittaen, "kuullakseni teiltä täyden totuuden näystä, joka sai Valkoisten sisarten priorittaren luulemaan, että hän oli vapaa valoistaan, jättämään luostarin ja päättämään avioliitolla kihlauksen, jossa hän oli ollut ennen luostariin menoaan."
"Vait!" sanoi piispa. "Valkoisilla sisarilla ei ole prioritarta. Alaprioritar hoitaa sitä tointa, kunnes priori ja minä täytämme sen uudelleen. Me emme ole tässä puhuaksemme priorittaresta, vaan siitä jalosta naisesta, joka Jumalan ja pyhän Neitsyen armosta on tullut sinun vaimoksesi. Pidä huoli siitä, että jatkuvasti saat nauttia suurta onneasi."
Ritari ei vastustanut pyhän Neitsyen mainintaa, mutta hänen vasen kätensä tarttui kultaketjussa hänen kaulassaan riippuvaan medaljongiin ja puristi sitä lujasti.
Piispa keskeytti puheensa, mutta huomatessaan, että ritari uudelleen oli vaipunut vaitioloon, hän jatkoi:
"Sinä siis tahdot kuulla kokonaisuudessaan kertomuksen vanhan maallikkosisaren, Mary Antonyn hurskaasta uskollisuudesta — olkoon Jumala hänen sielulleen armollinen." Molemmat miehet tekivät hartaina ristinmerkin, kun piispa mainitsi vainajan. "Onko minun esitettävä se sinulle nyt, vai tahdotko odottaa huomiseen, kunnes oiva yölepo saa sinut siitä paremmin nauttimaan?"