"Herra piispa", sanoi Hugh, "ennenkuin tämä aurinko laskee, toivon minä olevani monta peninkulmaa kotimatkalla."
"Siinä tapauksessa", lausui piispa, "on minun kerrottava sinulle tämä liikuttava tarina enempää viivyttelemättä."
Alkaen mainitsemalla Mary Antonyn tavasta laskea Valkoiset sisaret kuivien herneiden avulla, kertoi piispa ritarille hänen koko osuutensa luostarin tapahtumiin sinä päivänä, jolloin ritari tunkeusi sinne, ynnä kaiken mitä sitten seurasi, ja tehosti erikoisesti eukon kiintymystä Moraan ja hänen pysyvää rukoustaan, että pyhä Neitsyt terästäisi hänen vanhaa järkeään.
Piispan aikomus oli epäilemättä antaa kertomukselleen enemmän mystillistä ja ylevää sävyä kuin mitä tosiseikat oikeastaan sisälsivät. Mutta kun hän kerran antautui sen valtaan, ei hän huumorinaistissaan voinut olla nauttimatta siitä sellaisenaan. Kaiken mieltäliikuttavan hän tosin asetti oikeaan valoonsa, mutta hän antoi myös hilpeän kajastuksen langeta kaikkeen naurettavaan. Hän kuvasi Mary Antonyn niin havainnollisesti, että vanhan maallikkosisaren eriskummainen käytös ja liikehtiminen piirtyi silmään, kuulija oli näkevinään hänen mumisevat huulensa ja nokkelat vihjauksensa. Esiin astui alaprioritar, kettumaisesti väijyen, ja sisar Mary Rebecca, joka pitkänenäisenä ja litteäjalkaisena koetti vainuta jotain väärää. Ja viimeksi kertoi piispa keskustelustaan Moran kanssa ruusutarhassa, ja siinäpä oli Mora hartaana ja uskonintoisena. "Sinä olet salannut nämä asiat viisailta ja taidollisilta ja paljastanut ne lapsille", johonka piispa oli vastannut, puoleksi hilpeänä, puoleksi epäuskoisena: "Vanha lapsi! Tosiaankin erinomaisen viisas ja taitava lapsi!" Sitten kohtaus priorittaren kammion ovella, kun piispa avasi oven, ynnä Mary Antonyn täysi tunnustus ja liikuttava kuolema.
Kaikkea sitä kuunteli ritari vaieten, peittäen kasvonsa kädellään.
"Senvuoksi, poikani", lopetti Worcesterin piispa, "kun minä äkkiä muistin keskustelumme tuolla kentällä, jolloin mainitsin sinulle luulevani, että vanha maallikkosisar tiesi käynnistäsi luostarissa ja että hän oli nähnyt sinut Moran kammiossa, minä kiiruhdin lähettämään sinulle varoituksen, jotta sinä et huomaamattasi mainitsisi tätä asiaa Moralle ja siten herättäisi hänessä epäilyksiä näyn aitoudesta, häiritsisi hänen mielenrauhaansa ja saattaisi vaaranalaiseksi hänen onneaan ynnä omaasi. Onko hän jo kertonut sinulle näystä?"
Yhä varjostaen kasvojaan vastasi ritari hyvin matalalla äänellä:
"Iltaa ennen kuin lähetti, joka toi teidän kirjeenne, saapui, kertoi hän minulle näyn."
"Etkö maininnut mitään minun sanoistani sinulle?"
"Heti kun hän mainitsi nimen Mary Antony, mainitsin minä muistavani teidän, herra piispa, kertoneen, että hän yksin tiesi käynnistäni luostarissa. Mutta Mora väitti heti, että hän itse oli sen minulle kertonut silloin kun minä vielä valepuvussa olin hänen kammiossaan, mutta että maallikkosisar myöhemmin oli tunnustanut erehtyneensä. Tämä näytti minusta selittävän asian, jonka vuoksi en puhunut siitä sen enempää, enkä minä hetkeäkään epäillyt, että näky ei ollutkaan jumalallinen ihme."