Piispa meni huoneen nurkassa olevan pöydän ääreen ja kumartui sen yli, kääntäen selkänsä Hugh d'Argentille. Sitten hän pujotti käden poveensa ja otti sieltä jalokivin koristetun kultaristin. Sulkien pöydän vanhan kannen hän palasi takaisin ja laski ristin ritarin ojennettuun käteen.
"Minä luovutan sen sinulle, rakas Hugh, vain yhdellä ehdolla: että minä varmasti saan sen takaisin kahden viikon kuluttua. Jos sinä päätät kertoa vaimollesi totuuden näystä, pitää minun nähdä tämä risti hänen rinnallaan, kun hän ratsastaa takaisin Worcesteriin, uudelleen Valkoisten sisarten priorittarena. Mutta jos taas viisaampi harkinta pääsee valtaan ja sinä päätät olla kertomatta, täytyy sinun nopean lähetin kautta palauttaa se minulle sinetöidyssä käärössä."
"Minä tulen kertomaan", vastasi ritari. "Jos hän päättää jättää minut, tulette näkemään ristin hänen rinnallaan, jalo herra. Jos hän päättää jäädä luokseni, saatte te sen nopean lähetin kautta."
"Hän päättää jättää sinut", sanoi piispa. "Jos kerrot hänelle, niin hän päättää jättää sinut."
"Hän rakastaa minua", sanoi ritari, ja hänen äänessään kuului hellä kunnioitus ja hänen silmissään oli katse, jolla ihminen puhuu uskosta Jumalaansa.
"Hugh", sanoi piispa synkästi; "Hugh, rakas poikani, sinulla on niin vähän kokemusta nunnan sydämestä. Kuta enemmän hän rakastaa, sitä päättäväisemmin on hän jättävä sinut, jos sinä annat hänelle aihetta pitää rakkauttaan epäoikeutettuna. Juuri se mikä nyt tuottaa hänelle autuutta, on heti herättävä hänessä pelkoa. Hän on karttava sinua kuin puhdas sydän karttaa syntiä; koska hänen ilonsa sinun tyhmyytesi tähden on näyttävä hänestä synniltä. Poikani!" — ja piispa ojensi kätensä; hänen äänessään kuului liikuttava vetoaminen — "Jumala ja pyhä kirkko on antanut sinulle vaimosi. Jos sinä kerrot hänelle tuon asian, menetät sinä hänet."
"Minun täytyy ottaa mukaani hänen jättämänsä puku", sanoi ritari, "niin että jos hän päättää lähteä luotani, hän voi palata täydessä asussaan."
Piispa meni taas pöydän ääreen, kohotti raskasta kantta ja nosti esiin valkoisen, keräksi käärityn puvun. Sen nähdessään molemmat miehet vaikenivat kuin vainajan kohdatessaan ja ritari tunsi pelon jähmettävän sydämensä, ottaessaan sen vastaan piispan kädestä.
He astuivat yhdessä jokipenkereelle, sieltä nurmikolle ja pihalle.
Veli Philip istui siellä ratsun selässä odottamassa ja toinen maallikkoveli piteli ritarin hevosta.