Tuokion kuluttua piispa poistui alttarin luota, meni pöydän ääreen ja laski ruusun valkoisen kiven viereen.
"Kas niin, rakas Hugh", mutisi hän, "sinun kivesi ja minun ruusuni. Hyvinpä ne sopivatkin yhteen. Molemmat kuvastavat lujan päätöksen voittoa. Mutta minun ruusuni on pian lakastuva, kun sensijaan sinun kivesi, rakas poika, on kestävä aina."
Piispa istuutui kirjoituspöytänsä ääreen ja soitti hopeakelloa.
Maallikkoveli astui huoneeseen.
"Pyydä veli Andrea Philippoa heti tulemaan tänne", sanoi piispa. "Minun täytyy puhutella häntä viivyttelemättä."
LIII luku
PYHÄLLÄ VUORELLA.
Yhdeksäntenä päivänä Hugh'n lähdöstä, sinä päivänä, jolloin hän nopeasti ratsastamalla saattoi saapua ennen päivänlaskua, nousi Mora aikaisin vuoteesta.
Samana tuntina, jolloin hän oli tottunut soittamaan luostarin kelloa, käveli hän kiiruusti yli nummen ja kapusi yli kanervapeittoisten kumpujen.
Hänen mieleensä oli muistunut pieni kappeli korkealla vuoristossa, missä asui pyhä erakko, jolle oli hankkinut suurta mainetta hänen pyhä elämänsä, hänen viisautensa antaessaan hengellisiä neuvoja ja hänen taitonsa sairaita hoivatessaan.