Työntäen oven auki uskalsi Mora katsahtaa sisään.
Erakon kammio oli tyhjä. Kasvisaterian jäännöksiä näkyi karkealla pöydällä. Niinikään avoin, pahasti kulunut rukouskirja. Pöydän toisessa päässä oli kimppu lääkeyrttejä, sennäköisessä kasassa, kuin olisi ne kiiruusti puistettu niiden vieressä makaavasta laukusta. Todennäköisesti pyhä mies oli nauttiessaan varhaista murkinaansa saanut kutsun jonkun sairaan luo.
Mora käännähti ovella ja varjostaen silmiään tarkasteli hän maisemaa.
Aluksi hän näki vain lampaita, jotka verkkaan liikkuivat mättäältä toiselle kalutessaan niiden lyhyttä ruohoa, taikka vuohia, jotka hyppelivät paadelta toiselle ja äkkiä hävisivät korkean saniaisen sekaan.
Mutta pianpa hän eräällä etäisellä kukkulalla havaitsi kaksi ihmishahmoa, huomasi erakon ruskean kaavun ja pään ynnä pienen pojan, joka juosten pysytteli edellisen kintereillä hänen nopeassa tahdissaan. He hävisivät erään kummun harjan taakse, ja Mora — yksinään tässä autiossa seudussa — oivalsi, että oli kuluva monta tuntia ennenkuin erakko palaisi.
Sensijaan että tämä seikka, joka esti häntä toteuttamasta tarkoitustaan, olisi herättänyt hänessä tyytymättömyyttä, täytti se hänen sydämensä äkillisellä helpotuksen tunteella.
Erakon kammion sisustus oli elävästi palauttanut hänen mieleensä hänen jylhän luostarielämänsä. Erakko olisi todennäköisesti katsellut hänen asiaansa kokonaan tämän elämän kannalta.
Hän ei mitenkään olisi saattanut tajuta näiden päivien yhä yltyvää ihmettä, joka oli ilmennyt siitä saakka kuin hän ynnä Hugh ratsastivat pois Warwickista ja joka kohosi huippuunsa tuona ihmeellisenä hetkenä linnan muurilla, jolloin Mora oli Hugh'lle kertonut näkynsä, kuiskaten ilmaissut täyden antaumuksensa, ja Hugh siitä huolimatta oli koskettanut häntä vain hehkuvilla silmillään.
Kuinka saattaisi pyhä erakko, joka eli yksinään keskellä hiljaisia kumpujaan, tajuta väkevän keskinäisen rakkauden peloittavan voiman, sen hehkun, ilon, syvän, suloisen levottomuuden, sielujen keskinäisen kutsun, sydänten nyyhkyn, joka täytti yhteisen yön enkelisiipien suihkeella?
Kuinka saattaisi pyhä erakko tajuta Hugh'n saaman iskun, kuinka hän voisi käsittää lykkäyksen hullaannuttavan kärsimyksen, epätoivon kuilun, johonka hänet oli syössyt piispan kirje, kun se oli saapunut niin pian sen jälkeen kuin hän oli sanonut: "Minä en pyydä mitään korkeampaa iloa kuin odottaa sen päivän koittoa, jolloin saan viedä sinut kotiin." Mutta päivän koitto olikin tuonut mukanaan välttämättömyyden, joka oli riistänyt hänet pois morsiamensa luota.